Suomen Baptistikirkko verkossa
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017 12:30

Karjalasta Turun Hepokultaan Anja Tikan vaiherikas elämä

Teksti ja kuvat Johanna Renman

Iloisen värisistä langoista muodostuu upeita kuvioita jo valmiin lapasen pariksi. Ahkerat kädet eivät väsy. Joka viikko turkulaiskodissa valmistuu lämpimiä vanttuita ja villasukkia siskonlapsenlapsien sekä muiden ystävien iloksi.

Anja Tikalla on pian 85-vuotissyntymäpäivät, mutta edelleen katse on tarkka ja kutominen onnistuu virheettömästi. Tässä kodissa ei ole koskaan laiskoteltu. Kunnioitettava sinnikkyys ja kiitollisuus Jumalan huolenpitoon näkyy Anjan puheessa ja arjessa. Käden taidot ovat seuranneet hänen elämässään pitkän taipaleen Karjalasta Turun Hepokultaan.

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu…” Psalmi 23. — Tämä on lohdullinen psalmi, aina Herra on huolen pitänyt, Anja toteaa kiitollinen katse silmissään.

Ensimmäinen evakkomatka

Anja syntyi tavalliseen luterilaiseen kotiin Karjalassa, lähellä Sortavalaa, Ruskealan pitäjän Särkisyrjän kylässä 1932. Hän oli kuudesta sisaruksesta neljäs. Isä laittoi heitä iltaisin nukkumaan, kun äiti ahkeroi navetassa. Sunnuntaisin lapset osallistuivat kodeissa pidettyihin pyhäkouluihin, ja Anja muistelee naapurin helluntailaisten pitäneen myös heillä kotikokouksen. Sydämen uskoa Jeesukseen ei kuitenkaan lapsuudesta Anjalle tarttunut.

Sota syttyi kun Anja oli 8-vuotias. 1940 maaliskuussa piti lähteä kotoa evakkoon. Lehmät, hevoset ja kaikki pakattiin matkaan. Tikan perhe pääsi majoittumaan ensin Sysmään ja sieltä Joutsaan. Joutsan talossa isä sairasteli kovasti ja sanoi lopulta äidille: — Te palaatte kyllä vielä Karjalan kotiin, mutta ilman minua.

Yhtenä yönä äiti tuli Anjan vierelle ja kertoi isän nukkuneen pois.  Isä oli silloin vasta 40-vuotias. Perhe muutti vielä Kiuruvedelle. Tuo kesä oli lämmin ja lapset pääsivät usein uimaan. Anja muistaa äidin rukoilleen lapsille iltaisin iltarukouksen. Niinä aikoina joka kodissa rukoiltiin. Jumalan olemassa oloa ei epäilty ja äitien rukoustaistelu kuultiin, kun valtavien ylivoimien hyökkäykset voitettiin rintamalla kuin ihmeen kaupalla.

Takaisin lapsuuskotiin

Syksyllä karjalaiset pääsivätkin takaisin koteihinsa. Anjan koti oli säilynyt onneksi hyvin ehjänä. Lapsuudessa Anja vietti paljon aikaa metsässä keräillen marjoja ja leikkien serkkupojan kanssa.

Kerran he olivat taas kulkemassa polkua, kun silmiin osui räjähtämätön käsikranaatti. Anja sanoi heti, ettei räjähteeseen saisi missään nimessä koskea. No, pojat on poikia, ja pian Anja kuulikin valtavan pamauksen ja jalkoihin lensi multapaakkuja.  Poika oli heittänyt kranaatin metsään, pienen matkan päähän. Varjelusta oli paljon matkassa, kun lapsille ei käynyt kuinkaan, komea kuoppa vain oli tullut maahan.

Karjala jää taakse lopullisesti

Kului kolme rauhallisempaa vuotta kun elettiin asemasodassa, mutta 1944 syyskuussa tuli lopullinen lähtö Karjalasta. Sisko laitettiin lehmien ja hevosten kanssa tien päälle, ja Anja pääsi junalla äidin ja muiden sisarusten kanssa evakkomatkalle. Anjan vanhin veli oli haavoittunut sodassa. Tavarat oli jätetty tien varteen odottamaan armeijan kuljetuksia. Pitkät jonot tuoleja, laukkuja ja sänkyjä tien reunoilla on piirtynyt syvälle Anjan muistoihin.

Tällä kertaa perhe sijoitettiin Isoonkyröön Etelä-Pohjanmaalle, Nikulan taloon, jossa eli kahdestaan vanha ja nuori emäntä. Aluksi oli paljon ennakkoluuloja ja pelkoa karjalaisten suhteen, mutta lopulta paikalliset ystävystyivät ja ottivat heidät kuin omat perheenjäsenet. Vanha emäntä kuoli ja talon tytär tukeutui surussa Anjan äitiin. Yhdessä he hoitivat lehmiänsä samassa navetassa. Tässä vaiheessa 13-vuotias Anja lähti Santahaminaan puoleksi vuodeksi serkun lapsia hoitamaan. Haaveet opiskelusta saivat jäädä, kun töitä oli tehtävä ja leipää tienattava.

Asutustila Tohmajärveltä

Pian kuitenkin Tikan perheelle tuli taas lähtö, nyt Rääkkylään. Siellä Anja kävi rippikoulun ja teki myös apulaisen töitä opettajalle. Lopulta Anjan äidille luovutettiin oma asutustila Tohmajärveltä. Valtio jakoi maatilkkuja korvaukseksi menetetyistä tiloista Karjalassa.

Anjan perheen uusi koti oli pieni metsäpalsta kaukana kaikesta. Kova työ saattaa tila asumiskuntoon alkoi naisvoimin. Piti hankkia kirvesmiehet ja tarvikkeet. Myöhemmin nuori emäntä Nikulasta oli ikävöinyt kovasti Tikan emäntää. Mutta etäisyydet olivat pitkiä ja rahaa ei ollut matkusteluun, niinpä heidän tapaamistaan ei saatu järjestettyä.

Aluksi uudelle tilalle valmistui vain talli, jossa perhe asui väliaikaisesti. Tämän rakentamisessa olivat myös lapset apuna. Anja kantoi esimerkiksi toista sataa sangollista vettä läheisestä joesta mäkeä ylös.

Littoisiin töihin

Pari vuotta myöhemmin, kun Anja oli 17-vuotias, hänen serkkunsa oli päässyt töihin Turun seudulle Littoisten Verkatehtaalle. Sinne myös Anja päätti lähteä. Hän pääsi parsimaan kankaita. Työ oli itsenäistä ja sopivaa tarkalle tytölle. Uusi koti löytyi nyt serkun luota Littoisten tehdaskylästä, jossa Anja asui seuraavat yhdeksän vuotta.

— Ei maalta tullut ujo tyttö kehdannut mennä mihinkään, Anja kertoilee. Hän toteaa liikkuneensa Turussa vain sukulaistyttöjensä mukana. Hänen pikkuserkkunsa kävivät Turussa säännöllisesti Baptistiseurakunnassa. Siitä muodostui myös Anjalle tapa, vaikka aikaisemmin harrastuksiin olivat kuulunut vain vähäiset ohjelmalliset iltamat ja tanssit.

Uskoontulo ja kotiseurakunta

Jumala alkoi puhutella  Anjaa. Turun seurakunta kokoontui tuolloin vielä vanhoissa tiloissa Iso-Hämeenkadulla. Kun Johannes Rauhala oli puhumassa helluntaijuhlilla, Anja teki ratkaisun lähteä seuraamaan Jeesusta koko sydämestään. Juhannuksena järjestettiin kesäjuhlat Turussa, ja Anja kastettiin Kupittaan maauimalassa juhannusaamuna.

Uskollinen sisar johdatettiin Littoisiin töihin, jotta hän pelastuisi. Baptistiseurakunnassa Anjalla oli palvelupaikka seurakunnan kuorossa ja juhlien aikoihin myös keittiöllä. Hän on saanut paljon ystäviä seurakunnasta ja uskomattoman määrän toivoa menetysten ja kipujen keskellä. — Välillä tulee kyllä korpiaikoja, Anja tuumailee.

Anja hankki pikkusiskonsa kanssa uuden asunnon Turusta, Itäiseltä kadulta. Murheen paikka oli jäädä yksin, kun sisko meni naimisiin ja muutti Tampereelle. 50-vuotiaana sisko alkoi sairastella ja 54-vuotiaana hän nukkui pois leikkauspöydälle. Vielä viikkoa ennen leikkausta siskokset olivat olleet puolukassa. Nyt Anjalle tuli tehtäväksi lähteä hoitamaan siskon poikia Tampereelle. Hän oli juuri jäänyt eläkkeelle työstään tehtaalla, jossa ehti  palvella liki 40:nen vuoden ajan.

Mustikoita mäntymetsästä

Anja katsoo ulos keittiön ikkunastaan, josta aukeaa maisema tavalliseen suomalaiseen mäntymetsään. — Minulla on tapana mennä rollaattorilla keräämään tuosta lähimetsästä muutama litra mustikoita.

Vuonna 1975 Anja muutti vielä, toivottavasti viimeisen kerran, nykyiseen kotiinsa Hepokullan alueelle läntisessä Turussa. Koti on tilava ja alue viihtyisä.

Anja on kiitollinen ihminen. Sitä kuvaa hyvin seuraava laulun säe:

Paljon ois aihetta lapsella kiittää. 

Jumalan lahjoja kaikille riittää. 

Päivä jo yksikin aamusta varhain 

iltahan ehditty lahja on parhain.

Kiitosmieli Anjan sydämessä on kadehdittavaa ja jokaisen pitäisi päästä tuntemaan Anjan kaltaisia ”veteraaneja” nykyajan katkeruuden ja itsekkyyden vallatessa arkeamme.  Hän on kunniakkaaksi esimerkiksi meille nuoremmille 130-vuotiaan Turun Baptistiseurakunnan jäsenille, ja 100-vuotiaan Suomen maallistuvalle kansalle!

 

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Näin minusta tuli äiti
Näin minusta tuli äiti

Mietteitä ensimmäisenä äitienpäivänä Kaisu Fränti Kun olin alle parikymppinen, ajattelin olevani sellainen [Read More]

Äidin oppivuodet
Äidin oppivuodet

Marja Portaankorva Tarkastelen äitiyttä erilaisista näkökulmista. Ensimmäinen lähtee naisen tarpeesta olla äiti. [Read More]

Uni johti unelmaan, josta tuli totta
Uni johti unelmaan, josta tuli totta

Monen brasilialaisen lapsen ja nuoren haave on tulla hyväksi jalkapallon pelaajaksi tai maalinvahdiksi, heillähän on [Read More]

Jumala on elämässäni mukana
Jumala on elämässäni mukana

Sortavalan maalaiskunnassa syntynyt Anja Roponen koki aikanaan kaksi evakkomatkaa ja oli niiden välissä sotalapsena [Read More]

Archives