Suomen Baptistikirkko verkossa
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017 12:25

Juhlakaappaus

 

Elinkeinoelämän suhtautuminen juhliin on ollut kovasti kahtalaista. Arkipyhistä ei ymmärrettävästi pidetä. En minäkään maksaisi tyhjästä – siis tekemättömästä työstä – jos voisin valita olla maksamatta.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on kuitenkin aiheesta muistutellut päättäjiä siitä, että satunnaiset ylimääräiset lepopäivät tulevat nykymaailman hektisyydessä tarpeeseen. Ne olisi kikyiltäessäkin syytä säästää. Merkityksellisiä pysähtymisen hetkiä tarvitaan. Mietin, olikohan kyseessä juuri sellainen, kun viime vuoden pitkäperjantaina olin pakotettu poikkeamaan yhdessä Suomen suurimmista ostoskeskuksista. Siellä oli ilmeisesti koko muukin Suomi lastenrattaineen päivineen. Muisto on niin levollinen, että taidan tänä vuonna varmistaa, ettei vastaavaa vierailua tarvitse tehdä.

Juuri pyhänä ja arkena liki yötä päivää auki oleviin kauppoihin liittyy elinkeinoelämän toinen suhtautumislinja suhteessa juhliin. Kaikki uudet perinteet, joiden varjolla vain voi jotakin myydä, tunnutaan toivotettavan markkinalogiikan lämmöllä tervetulleeksi. Aina ei tarvita edes itse juhlaa. Pohjois-Amerikan pioneerisiirtolaisten ensimmäistä satoa juhlistava kiitospäivä ei oikein taivu osaksi suomalaista juhlakalenteria. Sitä välittömästi seuraavat alennusmyyntihässäkät Black Friday ja Cyber Monday ovat silti saapuneet meille ilmeisesti jäädäkseen. No, eivät ne minua häiritse, kun en minäkään niitä.

Tuoreisiin – mutta jo vakiintuneisiin – markkinavoimilla maahamme punnerrettuihin juhlatulokkaisiin kuuluu halloween. Sen juuret koukkaavat Pohjois-Amerikan kautta pyhäinpäivän aaton (Hallow Even) viettoon Brittein saarille. Yhteyttä pyhäinpäivään on tosin vaikea enää hahmottaa. Yhdistävänä teemana toimii korkeintaan kuolema, mutta juhlien suhde siihenkin on radikaalisti erilainen. Näiden juhlien tienoilla kaupassa poikkeavan on helppo todeta, kummalla kuolemasuhteella myydään enemmän ja mitä. Halloweenin kurpitsat, kauhukrääsä ja naamiaisasusteet liukuvat hihnoilla. Pyhäinpäivän hittituote taas on yksi ja ainoa, hautakynttilä. Sitä varten ei osteta koko sivun mainosta Hesarista.

Toisinaan tilannetta kuulee päiviteltävän. Kauppiaita on kuitenkin turha syyttää. Kauppias myy sitä, mikä myy. Kurpitsaa kaivertavan ja lepakon kuvia ikkunaan painelevan keskimääräiskansalaisen parjaaminenkaan ei johda minkään muuttumiseen miksikään.

Ilouutinen kaikille pyhäinpäivää halloweenia verrattomasti enemmän arvostaville on sen sijaan se, että meillä on täysi vapaus juhlia juuri sitä mitä juhlia haluamme. Meillä on oikeus luoda juhlillemme ne puitteet, jotka tekevät niistä meille merkityksellisiä ja arvokkaita. Appivanhemmillani oli aikanaan tapana kutsua neljä isoäitiään syömään pyhäinpäivisin. Siinä esimerkki arvokkaasta, kauniista ja kannatettavasta perinteestä, sanoisin.

Oma tyttäreni on kovasti kiinnostunut jo edesmenneistä esivanhemmistaan. Entäpä, jos pyhäinpäivä siis todella olisikin se päivä, jona heitä tietoisesti muisteltaisiin suvun iällisten kanssa. Kiitettäisiin kaikesta siitä hyvästä, mitä he ovat aikanaan meille antaneet. Kristillinen kulttuuriperinnehän ei nimittäin köyhdy siksi, että Prismassa on lavakaupalla kurpitsoita ja naamareita, vaan siksi, että kristittyinä luovumme omien perinteidemme elinvoimaisuuden vaalimisesta.

Halloweenia tietyiltä osin muistuttava, mutta jo pidempään Suomessa vaikuttanut perinne, kävi hiljan soittelemassa ovikellojamme. Kun eteläisemmässä Euroopassa koristellaan vaivoja säästämättä palmunoksia, pohjolassa palmuista saavat käydä piipunrassein, kreppipaperein ja höyhenin höystetyt pajunvitsat. Virpominen viittaa sanana juuri pajuun, sillä se juontuu muinaisvenäjän pajua merkitsevästä sanasta verba.

Virpominen on alun perin ortodoksista, Itäisen Suomen ja Karjalan perinnettä, jota tiedetään tyttöjen ja poikien lisäksi ainakin jossain määrin harjoittaneen myös aikuisten. Vanhan tavan mukaisesti virvottavaa lyötiin kevyesti virpovitsalla, minkä jälkeen hänelle toivotettiin onnea ja siunausta. Palkka virpomisesta haettiin vasta pääsiäisenä, eikä suinkaan rahan tai makeisten, vaan kananmunien muodossa.

Kyseisessä ortodoksisessa perinteessä on vaikea nähdä mitään epäilyttävää. Kauniin oksan ojentaminen ja siunauksen toivottaminen eivät kuulosta hassummalta tavalta ilahduttaa naapureita, kaikkea muuta. 1970-luvulla Suomeen rantautui rannikon ruotsinkielisten alueiden kautta kuitenkin virpomiseen täysin liittymätön tapa pukeutua pääsiäisen alla trulliksi tai noidaksi. Tapa yhdistyi hämmentäväksi sekoitukseksi virpomisen kanssa. Siksi maassamme vaeltaa nykypalmusunnuntaisin hyvää toivottavia, mutta toisaalta palkkansakin selkeästi vaativia pikkunoitia.

Viime vuosina noitien joukkoon on ilmestynyt ilahduttavasti myös positiivisempia hahmoja, kuten pupuja ja tipuja. Ihan söpöjä ne noidatkin yleensä ovat äidin kaulashaalit päässä, punaisine poskineen ja pilkkunenineen, eipä sillä. Pistävät ne silti noitajuttuja oudoksuvan mielen miettimään, pitäisikö pyhäinpäivän ohella tämäkin perinne kaapata takaisin ja kaivaa juuria kerrankin kunnolla esiin. Ehkäpä tyttäreni opetteleekin virvonvarvon-renkutuksen sijaan sitä vanhemman virpoluvun:

Uudella vitsalla virvoitan

vanhan kuoren kirvoitan

enkä suurta palkkaa vaadi

enkä velkakirjaa laadi.

Jumala sinua siunatkoon.

Siunausta toivottava virpoja saattaisi olla positiivisena koettu poikkeus palkkamulle-porukan joukossa. Pieni, herättelevä muistutus siitä, ettei pääsiäisenä juhlita sittenkään suklaata ja rahka-rusinaleivonnaisia, vaan tätä:

”Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kakkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään, kun hän teki Kristuksesta niiden voittajan.” (Kol. 2:13-15)

Virpoluvun viitoittamalla tiellä voimme jättää velkakirjat laatimatta, sillä oma mittaamaton velkamme on kerta kaikkiaan mitätöity. Se on julkisen ja häpeämättömän juhlan aihe.

Juhlikoot muut mitä juhlivat.

Maija Latvala

 

Previous Topic:

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Valo — ei orjuudelle ry tekee työtä ihmiskauppaa vastaan
Valo — ei orjuudelle ry tekee työtä ihmiskauppaa vastaan

Katri Liukko Ajattele: sinäkin voit kadulla kävellessäsi kohdata ihmiskaupan uhrin täysin tietämättäsi. Vaikka [Read More]

Ahtaista ympyröistä
Ahtaista ympyröistä

Minulla on synkkä salaisuus. Kasvoin ahdasmielisissä uskonnollisissa ympyröissä. Niissä ajateltiin, että asiat [Read More]

Suuri kysymys, pieni suu
Suuri kysymys, pieni suu

Maija Latvala Sain taannoin viestin, jossa tiedotettiin eutanasiaa koskevan kansalaisaloitteen olemassaolo. [Read More]

When I’m Sixty-Four
When I’m Sixty-Four

PÄIN BRINKKALAA   Entisen päätoimittajan juttuja, jotka joidenkin mielestä menevät ihan päin prinkkalaa, vaikka [Read More]

Archives