Suomen Baptistikirkko verkossa
sunnuntai 19. elokuuta 2018 17:25

Osallisuus seurakunnassa

Osallisuuden käsitettä käytetään paljon sosiaali- ja terveysalan julkaisuissa. Osallisuus voidaan nähdä vastakohtana syrjäytymiselle. Mediassa puhutaan nuorten tai pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisestä ja pyrkimyksestä löytää keinoja heidän osallisuutensa edistämiseen. Seurakunnissa käsitettä ei juuri kuule, vaikka itse asiasta puhummekin.

Mitä osallisuus on? Keveimmillään osallisuus tarkoittaa kuulumista johonkin. Jos olet kristitty, kuulut Kristuksen ruumiiseen. Jos olet baptisti, voit kuulua samaan aikaan sekä baptistikirkkoon että Kristuksen ruumiiseen. Sinulla on jäsenyys johonkin. Jäsenyys ei toisaalta takaa osallisuuden kokemusta. Huolimatta siitä, että kuuluu tiettyyn seurakuntaan, voi kokea, ettei ole osa seurakuntayhteisöä.

Usein vahvaan osallisuuden kokemukseen liittyy yhteisöllisyyttä ja me-henkeä. Jos joku kertoo ystävilleen ”meidän seurakunnasta” tai puhuu veljistä ja sisaristaan seurakunnassa, viittaa se me-henkeen. Jos seurakunnan jäsenellä on kokemus siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa ja kokea yhteyttä ja tasavertaisuutta muiden jäsenien kanssa, voidaan jo puhua osallisuuden kokemuksesta.

Kokemus osallisuudesta on kuitenkin hyvin yksilöllinen. Aktiivinenkin seurakunnan jäsen voi tuntea ulkopuolisuutta ja kokea, ettei häntä huomata. Toisaalta joku harvoin seurakunnassa käyvä voi kokea yhteenkuuluvuutta vain istumalla jumalanpalveluksessa. Toisille on tärkeää, että on ylipäätänsä seurakunta, johon mennä. Toisille se ei riitä, vaan halutaan myös toimia palvelutehtävässä.

Osallistaminen on osallistumisen mahdollistamista    

Kun puhutaan osallisuudesta, on hyvä puhua myös osallistamisesta ja osallistumisesta. Kuka tai ketkä tekevät osallisuuden mahdolliseksi?

Kaikkein tärkein asia seurakunnassa on, että olemme Jumalan lapsia ja sisaruksia keskenämme. Suurin vastuu on kuitenkin seurakunnan johtajilla. ”Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi – – tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön – –.” (Ef. 4:11) Seurakuntavirat on tarkoitettu valmistamaan kaikki palveluksen työhön. Osallistaminen on sen mahdollistamista, että toiset voivat osallistua.

Johtajien tehtävä onkin palvella seurakuntalaisia, jotta he voisivat palvella. On täysin mahdollista, että joku seurakunnan johtajista on esteenä toisten palvelutyölle ja hengelliselle kasvulle. Ajattele, että kuuluisit seurakuntaan, jossa pastori hoitaisi kaiken. Hän aloittaisi kokouksen, rukoilisi, johtaisi seurakunnan laulamaan (tai laulaisi yksinlauluja), saarnaisi tunnin ja rukoilisi loppurukouksen.

On tärkeää kannustaa seurakuntalaisia palvelemaan ja huomata, millaisia lahjoja kullakin on. Joskus on hyvä astua itse tietoisesti syrjään. Kuormakin kevenee, kun sitä jakaa muille. Kuka haluaisi olla koko elämänsä seurakunnassa, jossa saa vain istua ja katsella muiden työtä?

Ei mitään annettavaa?

Kuvitellaan seurakunta, jossa osallistuminen on tehty mahdolliseksi. Työtä olisi tarjolla seurakunnassa paljon. Olisi ilmoitettu, mitä tarpeita seurakunnassa on. Niihin ei kuitenkaan tartuttaisi. Olisi kutsuttu, mutta kutsuun ei vastattaisi.

Jotkut ovat valmiita palvelemaan seurakunnassa pyytämättäkin. Jotkut taas ovat sisäisesti lukossa, särkyneitä ja palvelemaan kykenemättömiä. Tähän voi liittyä pelko siitä, ettei kukaan arvosta tai huomaa omaa panosta, tai että väsyy tai tekee jotakin väärin. Voi tuntua, ettei ole kerta kaikkiaan mitään annettavaa.

Ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvun 14 jakeessa 26 sanotaan kuitenkin: ”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa – –”. Jos koet, että sinulla ei ole mitään annettavaa, olet väärässä. Sinulla on annettavaa! Rukoile Jumalaa ja hänen johdatustaan oikean tehtävän löytämiseksi, mutta ole samalla avoin sille, mitä on tarjolla. Jumala odottaa jokaiselta uskollisuutta vähässä.

Rakkaus osallistaa

Millä tavalla koet seurakunnan? Onko se sinulle perhe? Olisitko valmis tekemään mitä tahansa veljesi tai sisaresi eteen, jos pyydetään? Entä pyritkö tietoisesti huomaamaan muiden tarpeita ja täyttämään niitä mahdollisuuksien mukaan?

Jos vastasit myöntävästi, koet todennäköisesti osallisuutta, ja vielä parempaa, samalla teet toisia iloisiksi ja osallisiksi.

Osallisuus on terveen seurakuntakulttuurin seuraus. Toimivan seurakunnan suurin vetovoima on Jumalan vaikuttama rakkaus. Rakkaus yhdistää ihmisiä ja vahvistaa osallisuutta.

Rakkaus kuitenkin ilmenee tekoina, ei vain koettuina tunteina. Ajattele, että se, kun kättelet jotakuta kirkkoon tulevaa, voi olla sinulle rutiinia ilman tunteita, mutta herättää toisessa tunteen siitä, että hänet on huomattu. Se, kun menet laskemaan kätesi toisen päälle rukoillen hänen puolestaan, ei välttämättä merkitse sinulle paljonkaan, mutta voi merkitä paljon rukouksen kohteelle. Se, kun pyydät anteeksi veljeltäsi, jota vastaan tiedät rikkoneesi, voi murtaa hänen kokemansa katkeruuden siteen.

Kuvittele seurakunta, jossa ei olisi rakkautta. Ihmiset tulisivat seurakuntaan itsekkäistä motiiveista, istuisivat kaukana niistä, joista eivät pidä ja tekisivät hyvää vain niille, joiden kohdalla se on kannattavaa. Seurakunnasta ja sen johtajista puhuttaisiin pahaa, hyvillä juoruilla mässäiltäisiin ja toisen kaatumista odotettaisiin. Samalla korostettaisiin omaa hyvyyttä ja erinomaisuutta toisten kustannuksella.

Todennäköisesti – jos mikään ei muuttuisi – tällainen seurakunta lakkaisi olemasta, tai säilyisi piskuisena, karmivana paikkana, jossa kukaan ei halua olla osallisena.

Hyvä kasvupaikka

Seurakunnassa, jossa koettu osallisuus on vahvaa, on mahdollisuus vahvistaa ja luoda tervettä identiteettiä. Vahva osallisuus on hyvä kasvupaikka. Parhaimmillaan seurakunnan tilaisuudet ovat voimaannuttavia kokemuksia, ja sellaisia niiden kuuluisikin olla. Jokaisella meistä on oma osuutemme Jumalan valtakunnassa ja Kristuksen ruumiissa.

Ei kuitenkaan unohdeta sitä, että kaiken yllä on Jumala, joka tekee kaiken mahdolliseksi, myös osallisuuden. Jos Jumala ei siunaa seurakuntaa, eivät inhimilliset keinot tee seurakunnasta muuta kuin uskonnollisen vapaaehtoisjärjestön. Sitä emme halua.

Kirjoittaja on sosionomi.

 

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Opettele yhteisösi kieli

Tamperelainen Toni Ranta korostaa Jeesuksen näkevän jokaisen. Evankeliumit – erityisesti Johanneksen – ovat [Read More]

Avoin pöytä, tiukat ehdot

Piispankokous avasi ehtoollispöydän luterilaisen ehtoolliskäsityksen hyväksyville kristityille. Onko pöytä avoin [Read More]

Työn opettamaa

  Turun seurakunnan pastori Pauli Rahkonen on ollut istuttamassa useita seurakuntia. Kokemukset opettivat paljon. [Read More]

Leirillä on hyvä olla — onko?
Leirillä on hyvä olla — onko?

Harri Kankare, Katja Koivistoinen ”Leirillä on hyvä olla, tänne tultiin sovinnolla. Parhaat hetket kesästä, kun [Read More]

Archives