Suomen Baptistikirkko verkossa
keskiviikkko 18. syyskuuta 2019 21:56

‘Pääkirjoitus’ Arkisto

Pitkä, pitkä perjantai

Pitkä, pitkä perjantai

Raamatun pääsiäistekstit muistuttavat meitä kristinuskon ytimestä. Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema 2000 vuotta sitten kertovat Jumalan rakkaudesta ja armosta. Ristit muistuttivat symboleina ristiinnaulitsemisesta jo varhaisten kristittyjen kirkoissa. Tyhjinä [Read More]

Seurakuntaruumiin fysioterapiaa

Seurakuntaruumiin fysioterapiaa

Huoneessa on syvennytty keskusteluihin. Kukaan ei käänny katsomaan. Seisot hetken ovensuussa. Lähdet. Huoneessa on syvennytty keskusteluihin, mutta sisään astuessasi useat kääntyvät. Joku nousee, tarttuu käteesi, kertoo nimensä, kuuntelee sinun nimesi ja viittoo [Read More]

Maailma muuttui, missio pysyy

Maija Latvala   Maamme laajalevikkisin lehti, Helsingin Sanomat, huomioi hienoisesti Billy Grahamin mission merkkivuoden. Syyskuun ensimmäisen päivän numeron jutun toimittaja oli soitellut lähinnä aktiivisena tv-persoonana nykyisin tunnetulle Mikko Kuustoselle. [Read More]

Lapsityö vai lasten parissa tehtävä työ?

Lapsityö vai lasten parissa tehtävä työ?

Olin muutama vuosi sitten — tai onhan siitäkin jo 9 vuotta – Sveitsissä muutaman kuukauden raamattukoulussa opiskelemassa lapsityötä. Reissun jälkeen laitoin asiasta maininnan myös lyhyeen ansioluettelooni. Katsotaanhan se saavutukseksi, että on opiskellut [Read More]

Kesäjuhlatunnelmaa Vaasassa och samma på svenska

Kesäjuhlatunnelmaa Vaasassa och samma på svenska

                  Otsikko puhukoon puolestaan, sillä vietimme vieraanvaraista kesäjuhlaa yhdessä ruotsinkielisten baptistiseurakuntien kanssa Vaasassa. Juhlan teema: ”Vieraanvaraisuus — Gästfrihet” korostui lähes [Read More]

Maallistumisen haaste

    Pääsiäisviikko on menossa. Olemme valmistautumassa kristikunnan suurimpaan juhlaan. Useimmille suomalaisille se merkitsee vain ylimääräisiä vapaita, jolloin voi tehdä mitä haluaa. Kodeissa se näkyy pääsiäiskoristeina ja rairuohona. Ihan hyviä [Read More]

Kuka vastaa ystävyyden haasteeseen?

Kuka vastaa ystävyyden haasteeseen?

Ystävyyden vastakohta on yksinäisyys. Yksinäisyys eroaa vapaavalintaisesta yksinolosta, joka on myönteinen kokemus. Yksinäisyys on aina negatiivinen kokemus, ja siihen liittyy ahdistuksen, toivottomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita sekä elämän merkityksettömyyttä. [Read More]

Priorisointi

Priorisointi

Joskus joku kuultu sana jää mieleen ja tiedät sanan merkityksen noin suunnilleen, mutta et osaa tarkemmin määritellä sen sisältöä. Tässä hiljattain mieleeni jäi sana priorisoida. Otin selvää mitä tarkasti sanoen merkitsee priorisoida, tässä tulos: [Read More]

Mukavat juhlat Yhdessä — Tillsammans

Toisen kerran vietimme suomen- ja ruotsinkielisinä baptisteina yhteiset kesäjuhlat. Ne pidettiin Hummelholmenin leirialueella Uusikaarlepyyssä. Alue on sisarkirkkomme omistama, ja se toimi hyvin sateista huolimatta. Erityiskiitos järjestäjille teltan [Read More]

120-vuotias lehti

Baptisteja on ollut Suomessa jo vuodesta 1856 alkaen, mutta kesti 40 vuotta, ennen kuin suomenkielinen baptistilehti, Totuuden Kaiku, alkoi ilmestyä. Suomenkielisiä seurakuntia oli tuossa vaiheessa kymmenen, ja oman lehden perustaminen vaati sekä rohkeutta että [Read More]

 Page 1 of 3  1  2  3 »

Uusimmat jutut

Naisten syyspäivät 28.-29.9.

Naisten syyspäivät 28.-29.9.

Suomen baptistinaisten kaikille naisille avoimet syyspäivät järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa [Read More]

Vuoden 2019 rekisterimaksun maksaminen

Suomen baptistikirkon täysi-ikäisiä jäseniä koskevan rekisterimaksun suorittaminen kuluvan vuoden osalta on [Read More]

Pitkä, pitkä perjantai

Pitkä, pitkä perjantai

Raamatun pääsiäistekstit muistuttavat meitä kristinuskon ytimestä. Jeesuksen Kristuksen kärsimys ja kuolema 2000 [Read More]

Kodin Ystävän paperiversion tilaaminen

Kodin Ystävän paperiversion tilaaminen

Kodin Ystävä -lehden paperiversion voivat tilata maksuttomasti kaikki viime vuonna rekisterimaksun maksaneet Suomen [Read More]

Tilaa sähköinen Kodin Ystävä maksuttomasti

Tilaa sähköinen Kodin Ystävä maksuttomasti

Huhtikuun numerosta alkaen KY ilmestyy ensisijaisesti sähköpostitse toimitettavana digilehtenä, joka saapuu [Read More]

Kodin Ystävä muutosprosessissa – Kohti sähköistä tiedotusta

Kodin Ystävä muutosprosessissa – Kohti sähköistä tiedotusta

Suomen baptistikirkon tiedotus muuttuu asteittain sähköisiin alustoihin perustuvaksi. Kodin Ystävä ilmestyy [Read More]

Lasten hyväksikäyttötapauksia USA:n eteläosien baptistiseurakunnissa

Lasten hyväksikäyttötapauksia USA:n eteläosien baptistiseurakunnissa

Yhdysvalloissa katolista kirkkoa ravistellut seksuaalisen hyväksikäytön vyyhti laajentui koskemaan myös Eteläistä [Read More]

Uusi raamattuopisto käyntiin jo ensi syksynä

Uusi raamattuopisto käyntiin jo ensi syksynä

Tammikuun alkupuolella Kokkolassa perustettu Suomen Raamattuinstituutti -yhdistys alkaa pyörittää raamattuopistoa [Read More]

Archives