Suomen Baptistikirkko verkossa
maanantai 20. toukokuuta 2019 20:56

Seurakunnat kasvavat Armeniassa

Armenian baptistien määrä on noussut voimakkaasti Neuvostoliiton hajottua, itsenäisyyden ja uskonnonvapauden myötä. Vuonna 1990 Armeniassa oli neljä baptistiseurakuntaa ja baptisteja yhteensä noin 350. Viidessä vuodessa määrä kaksinkertaistui. Vuonna 1998 se oli 1100, ja vuonna 2013 seurakuntia oli jo sata ja jäseniä noin 6 500. Seurakuntien halu julistaa evankeliumia maassaan on voimakas.

Armenialaisissa jumalanpalveluksissa on vahva tunnelma. Oma kieli ja kansallisidentiteetti ovat tärkeitä kirkkokunnasta riippumatta. Seurakunnissa ei juuri lauleta käännettyjä lauluja, vaan omia sävellyksiä ja sanoituksia. Melodiat muistuttavat ortodoksisia sävelkulkuja.

Vierailin puhujana Araratin alueen baptistiseurakunnassa, jossa järjestettiin vuotuinen sadonkorjuujuhla. Seurakunta perustettiin viitisentoista vuotta sitten. Jumalanpalvelukseen osallistui noin 30 aikuista ja lasta.

Seurakunta oli rakentanut uuden kirkkorakennuksen. Yläkerrassa oli kokoussali, alakerrassa tilat kerhoille, pyhäkoululle ja muulle toiminnalle. Jumalanpalveluksen jälkeen aterioitiin yhdessä.

Jari Portaankorva

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Kodin Ystävän paperiversion tilaaminen
Kodin Ystävän paperiversion tilaaminen

Kodin Ystävä -lehden paperiversion voivat tilata maksuttomasti kaikki viime vuonna rekisterimaksun maksaneet Suomen [Read More]

Kesäjuhlat Kokkolassa 15.-16.6.
Kesäjuhlat Kokkolassa 15.-16.6.

Kokkolan baptistikirkolla viikkoa ennen juhannusta järjestettävien kesäjuhlien suunnittelun johtoajatuksena on ollut [Read More]

Kodin Ystävä muutosprosessissa – Kohti sähköistä tiedotusta
Kodin Ystävä muutosprosessissa – Kohti sähköistä tiedotusta

Suomen baptistikirkon tiedotus muuttuu asteittain sähköisiin alustoihin perustuvaksi. Kodin Ystävä ilmestyy [Read More]

Lasten hyväksikäyttötapauksia USA:n eteläosien baptistiseurakunnissa
Lasten hyväksikäyttötapauksia USA:n eteläosien baptistiseurakunnissa

Yhdysvalloissa katolista kirkkoa ravistellut seksuaalisen hyväksikäytön vyyhti laajentui koskemaan myös Eteläistä [Read More]

Uusi raamattuopisto käyntiin jo ensi syksynä
Uusi raamattuopisto käyntiin jo ensi syksynä

Tammikuun alkupuolella Kokkolassa perustettu Suomen Raamattuinstituutti -yhdistys alkaa pyörittää raamattuopistoa [Read More]

Archives