Suomen Baptistikirkko verkossa
tiistai 30. marraskuuta 2021 17:03

Mun Jeesus elää

Päätoimittaja pyysi jutun lehteen, joko kolumnin tai pakinan tyyppisen. Antoi inspiraation lähteeksi nuo otsikkona komeilevat kolme sanaa. Mun Jeesus elää, hmm…?

Alkaessani kirjoittaa mietin, että onko tarkoitus tällä kirjoituksella tehdä Jeesuksesta jotain minulle kuuluvaa ”mun Jeesus” -omaisuutta! Eikö varttunut kristitty ajattele ennemmin niin päin, että itse kuuluu hänelle?

Kunnes tuli mieleeni, että kuuntelen tässä asiassa päätoimittajaa. Hän on lehdentekijä ja hän toivoo saavansa Mun Jeesus elää -aiheisen kolumnin. Varmaan siihen on hyvä syy, ja niinpä hän sellaisen myös saa!

Asioilla on tekijänsä ja auktoriteettinsa (ellei ole, niin Jumala meitä auttakoon!). He ovat miehiä ja naisia paikallaan. Heidän ajatuksensa – semminkin kun ne liittyvät heidän erityisosaamiseensa – pitää ottaa vakavasti.

Niinpä huomasin päätoimittajan olevan suoraan johdatuksessa antamansa aiheen kanssa. Se sopii pääsiäiseen ihan sinänsä, mutta on tällä kerralla ajankohtainen muutenkin.

Mun Jeesus elää oli hyvin suosittu nuorten laulu 1970-luvulla. Kaukaisina Boanerges-aikoina siitä tuli bändin laulaja-rumpalin Juhani Karvosen nimikkokappale. Oli ilo kuulua säestysporukkaan, kun Jussi lauloi koko sydämestään, suurella vilpittömyydellä: Mun Jeesus elää, siksi elää tahdon, mun Jeesus elää, oon turvassa. Mä tiedän sen, hän mua johtaa, tarkoituksen toi elämään, hän rakastaa.

Jussi meni nuorena naimisiin vielä nuoremman Fian kanssa; molemmat uskovan kodin lapsia. Heidän avioliittonsa oli silminnähden onnellinen. Mutta joitakin vuosia sitten Fiassa todettiin vakava sairaus. Hän sairasti pitkään, ollen välillä paremmassa, välillä huonommassa kunnossa. Tämän vuoden helmikuussa sairaus vei lopulta voiton, ja hän nukkui pois tästä elämästä.

Tai ei sairaus lopullista voittoa vienyt, koska lopulta kuolema on uskovalle voitto. Jussin sanoin: ”Tänään sain pitää rakasta Fiaa kädestä, kun hän lähti taivaaseen.” Niin kuin he juhannuksena 1977 pitivät toisiaan kädestä koko matkan ajaessaan juuri seurustelun alkaneina Hämeenlinnasta Jussin kotiin Suonenjoelle.

Heidän yli neljäkymmentä vuotta kestänyt avioliittonsa oli kaunis loppuun asti. Rakkaus kesti niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin.

Mitähän Jussin nimikkokappale merkitsee hänelle suuren ikävän keskellä? Nuoruuden päivinä ei ollut tällaisia murheita. Mutta silloin rakennettu uskon perustus ja henkilökohtainen suhde Jeesukseen on luotettava apu elämän raskaina hetkinä. Mun Jeesus elää on edelleen Jussin laulu.

Ajatukseni ja rukoukseni ovat viime aikoina viipyneet Jussin ja hänen perheensä luona. Olen yrittänyt oppia jotain hänen elämästään. Erityisesti hänen luottamuksestaan, jota tuo laulukin ilmentää. Mun Jeesus elää ei muodostunut sattumalta hänen tunnuslaulukseen. Se yksinkertaisesti sopii hänelle niin hyvin. Se aivan kuin soi hänen olemuksessaan. Se on luottamusta; koska minun Jeesukseni elää, niin kaikki on hyvin.

Olen hyvin kiitollinen Jussin kaltaisesta ystävästä! Olen kiitollinen myös siitä, että olen tätä kolumnia kirjoittaessani oppinut, ettei ole itsekästä tai lapsekasta puhua ”minun Jeesuksestani”. Rohkeutta se kyllä kysyy, mutta sitähän varttuneelta kristityltä löytyy.

Related Tags: , ,

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Kastejuhlia
Kastejuhlia

Muurolassa (Rovaniemi) järjestettiin 27.06 kastejuhla. Yhdeksän nuorta kastettiin Kemijoen rannassa. Paikalle oli [Read More]

Rukoillaan karenien puolesta Myanmarin vaikeutuvassa tilanteessa
Rukoillaan karenien puolesta Myanmarin vaikeutuvassa tilanteessa

Thaimaan ja Myanmarin rajalle on kehkeytymässä humanitaarinen katasrtofi. Suomessa asuva Myanmarin kareniyhteisö on [Read More]

Karenit joutuneet hyökkäysten kohteeksi Myanmarissa

Myanmarissa asuvat karenit ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Tulitaistelun vuoksi karenien asuinalueelta on [Read More]

Rekisteröinti helpottaa koulujen työtä Sierra Leonessa
Rekisteröinti helpottaa koulujen työtä Sierra Leonessa

Sierra Leonen baptistikirkko perustaa ja ylläpitää kouluja sosiaalityönsä kautta. Sen 46 alakoulusta vain 30 on [Read More]

Ei ne työt, vaan tekemättömät työt
Ei ne työt, vaan tekemättömät työt

Työ itsessään ei ole kirous. Mikäli siitä tulee elämämme tarkoitus tai arvomme mitta, suhteemme työhön, [Read More]

Archives