Suomen Baptistikirkko verkossa
torstai 29. lokakuuta 2020 06:24

Koettelemukset pysähdyttivät

DSC_0016%202Anneli Lohikko

Satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä, Eija Hildén hurauttaa niin töihin kuin Tampereen Baptistiseurakunnan tilaisuuksiinkin pyörällään. Äitinsä tytär, se tulee hakematta mieleen, sillä hänen 80-vuotias äitinsä, Anja Roponen, on myöskin kesät, talvet tuttu näky pyörineen. Eivätkä yhtäläisyydet tähän lopu. Varmasti se kaikkein tärkein löytyy heidän uskostansa Jumalaan.

Nuoruusvuosina lapsuuden usko jäi Eijan elämässä taka-alalle. Maailmassa oli liian paljon mielenkiintoisia asioita, jotka tempasivat mukaansa. — Se oli kuitenkin raskas tie, Eija tuumii.

— Äitini oli uskossa jo silloin kun synnyin. Pyhäkoulut ja leirit tulivat tutuiksi, mutta teini-ikäisenä nämä kaikki saivat jäädä. Meno oli vauhdikasta. Varmasti kaikki muu tuli kokeiltua paitsi huumeet, koska silloin niitä ei ollut vielä kovin paljon liikkeellä. Alkoholi maistui reippaastikin, ja moni tuon aikainen ystäväni on jo kuollut. Niin myös ensimmäinen aviomieheni ja ensimmäisen lapseni isä.

Kun esikoinen syntyi, Eijan oli pakko alkaa ottaa vastuuta, koska taiteilijamies alkoholisoitui täysin. Nyt Eija tuumii, että onneksi Herra kulki kuitenkin aina hänen rinnallansa. Silloin tällöin hän kävi kirkossa ja rukoili. Näin kului vuosia, tuli avioero ja Eija löysi rinnalleen uuden, raittiin miehen. Perhe kasvoi vielä kaksosilla. Vanhin tytär on avioitunut ja hänellä on jo kolme lasta.

Muutoksen aika

Runsaat kymmenen vuotta sitten Eijan elämässä tuntui kaikki muuttuvan. Hänen isänsä kuoli eturauhassyöpään. Usein Eijan askeleet kulkivat tuolloin kohti Pirkanmaan hoitokotia, jossa isä vietti viimeiset päivänsä. Mutta vielä toinenkin raju kokemus oli aivan oven edessä.

— Kaksi viikkoa isän kuoleman jälkeen minulla todettiin aggressiivinen rintasyöpä. Se oli itselleni kuin kuolemantuomio, Eija toteaa ja jatkaa: — Minulla oli paljon ystäviä ja läheisiä, mutta eivät he sittenkään pystyneet auttamaan.

Siinä tilanteessa Eija alkoi käydä Tampereen Baptistiseurakunnassa. Valinta tuntui luonnolliselta, koska äiti kuului sinne ja siellä isäkin eläessään oli käynyt.

— Minulla ei ollut mitään annettavaa, pyysin vain seurakuntaa rukoilemaan puolestani. Tunsin että siellä olin heti tervetullut ja rakastettu. Puolestani rukoiltiin paljon, pyynnöstä ja pyytämättä. En unohda sitä koskaan! Kun tukkani lähti, laihduin ja olin väsynyt, kirkkoon oli aina helppo tulla. Aina sain ihanan vastaanoton.

Nyt Eija tuumii, ettei tiedä, olisiko koskaan löytänyt Jumalaa ilman sairauttaan. Siitä hän on aivan varma, ettei olisi ainakaan selväjärkisenä sairautensa kanssa selvinnyt ilman Taivaallisen Isän apua. Eija kertoilee, ettei hän kokenut mitään hurmoksellista herätystä, jota oli aikanaan nuorempana odottanut. Jumalan olemassaolo varmistui kymmenien rukousvastausten ja Jumalan huolenpidon myötä.

Kiitos kosketti

Yhden mieleen painuneen tapauksen Eija kertoo sairausajaltaan. Hän oli muutaman kerran sen aikana auttamassa äitiään, joka keittelee kerran viikossa noin 150-200 työttömälle ruuan seurakunnassa. Eija oli tullut jakamaan ruokaa ja yksi ruokailijoista tuli syötyään sanomaan hänelle: — Kiitoksia vaan, kaunis rouva!

Eija joutui pidättelemään itkuaan, koska oli juuri tuolloin hoidoista turvoksissa, peruukki päässä ja ilman toista rintaa. Hän koki itsensä kaikkea muuta kuin kauniiksi, ja siksi juuri tuossa tilanteessa sanat tuntuivat erityisen hoitavilta.

Uskoon tultuaan Eija on iloinnut ennen kaikkea rauhasta, joka hänen sisimpäänsä on laskeutunut.

— Olen ymmärtänyt, että saan olla juuri sellainen kuin olen; Jumalahan on minut tällaiseksi luonut. Tuntuu, että välillä hän täyttää minut niin suurella ilolla, että rakastan kaikkia ja kaikkea!

Saman kokemuksen Eija soisi muillekin. Hän toteaa, että ihmisillä on nykyään niin paljon murheita ja ahdistusta. — Niiden kanssa kannattaa kääntyä Jumalan puoleen. Vain pari sanaa: Auta, Herra! ja hän sulkee sinut syliinsä, Eija vakuuttaa.

Kuva: Markku Hildén

Lili on päässyt Eija-mummin syliin.

 

 

Jatka lausetta…

Haaveilin lapsena ruskeista silmistä.

Pidän kovasti lapsenlapsistani Lilistä, Sofista ja Eeliksestä.

En tulisi toimeen ilman lukulaseja.

Toivoisin että terveyttä riittää lähipiirissäni.

Parasta juuri nyt on pomeranian pentu Noki.

Perheeseeni kuuluvat Markku, Hanna perheineen, Sara, Sakke ja koiranpentu Noki.

Mukavinta perhe-elämässä on rakkaus.

Seurakunta on minulle paikka hiljentyä.

Parasta seurakunnassa on turva.

Rukoilen joka päivä.

Jeesus kuoli minunkin puolestani.

Joulu on Jeesuksen syntymäpäivä ja juhla, jolloin lapsemme haluavat, että kaikki tehdään juuri samoin kuin aiempinakin vuosina. Traditiot ovat rakkaita.

Jouluna kokoonnumme isolla porukalla äidilleni, jonne tulee joulupukki. Syömme hyvin ja nautimme lasten ja toistemme ilosta. Jouluevankeliumin lukeminen on joka vuosi jonkun kunniatehtävä.

Previous Topic:

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Seurakunnan sukupolvenvaihdos
Seurakunnan sukupolvenvaihdos

Tampereella koronakevät sulki seurakunnan ovien ohella kokonaisen aikakauden Viidellä vuosikymmenellä Tampereen [Read More]

“Parasta mitä voi tapahtua”
“Parasta mitä voi tapahtua”

Silmät loistavat. Ilo, rauha ja kiitollisuus huokuvat olemuksesta. Mauri Puttosen elämä on sananmukaisesti elävä [Read More]

Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän
Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän

Vuonna 1916 syntyi Jäämeren rannalla tyttö, joka eli ensimmäiset vuotensa turvekammissa. Neljäntoista lapsen [Read More]

Taidetta rakkaudesta Luojan luomaan luontoon
Taidetta rakkaudesta Luojan luomaan luontoon

Flos momentum – Katselkaa kedon kukkia Pekka Anttilan viime marraskuussa järjestetty taidenäyttely [Read More]

“Tarve luoda uutta on pala Jumalaa meissä”
“Tarve luoda uutta on pala Jumalaa meissä”

Alussa oli sateenkaari Vaajakoskelainen Leea Patrikainen taitaa useamman taiteenlajin. Maalaustaide on ylitse muiden, [Read More]

Archives