Suomen Baptistikirkko verkossa
torstai 17. kesäkuuta 2021 22:56

Läkkitorin taivaalliset sunnuntait

”Seurakunnan kokoontuessa taivas on jo maan päällä”

Maaliskuun yhdeksäntenä päivänä kuluvaa vuotta astuu voimaan laki, jonka nojalla ravintolat sulkeutuvat useissa maakunnissa. Ravintolayrittäjien ja heidän asiakkaittensa arjen lisäksi sulku vaikuttaa myös ainakin yhden seurakunnan elämään.

Espoon Kotikirkon paimenet Tommi Matikka ja Tuomas Toppila kokevat, että yhteiset päätökset korona-aikana kokoontumisesta syntyivät suht helposti, kun ydinasiat olivat jo valmiiksi selkeät. Paimenparin keskinäisen dynamiikka toimii. ”Olen ollut puolitoista vuotta paimenena, eikä tänä aikana ole ollut suuria jännitteitä. Kunnioitan Tommia ja hänen viisauttaan. Osaan hylätä ajatukseni monissa käytännön kysymyksissä, sillä olen enemmän teologi. Tommi tykkää tunteesta, että palikat ovat käsissä. Itse en ole järjestelmällinen, vaikka saarnatapani on systemaattinen. Tommin taiteilijuus taas puskee saarnoissa esiin.” Tuomas kuvaa.

Kun Leppävaarassa sijaitseva Ravintola Sointu pistää ovensa säppiin, siellä kokoontuneella Espoon Kotikirkolla ei ole enää kattoa päänsä päällä. Mutta tarvitseeko se sellaisen?

Ei tarvitse, päättävät seurakunnan paimenet Tommi Matikka ja Tuomas Toppila.

Pelkoja

Moni kokee hengellisen heräämisen rippikoululeirillä. Tuomas ei kokenut. Minkään muotoinen koulu ei kiinnostanut. Kirkossa Tuomaksen tavanomainen suomalaisperhe kävi kerran vuodessa, mutta peruskristillisiä arvoja elettiin jossain määrin todeksi: vanhemmat naimisissa, useampi lapsi, ei päihteiden ongelmakäyttöä.

Kuolema vaivasi Tuomasta pienestä pitäen. Äiti kertoi alle kouluikäiselle pojalle taivaasta, mutta epäluotettavalta tuntunut ajatus ei lohduttanut.

– Olen ajatellut ja pelännyt kuolemaa ehkä enemmän kuin kukaan muu. Ajatus taivaasta oli hyppy tuntemattomaan. Miten voin olla varma, että se on, tai että päädyn siinne? Häviäminen tyhjyyteen pelotti.

Tommikin tunnistaa elämänmittaisen sisäisen levottomuuden. Hänellä se ei liittynyt kuolemanpelkoon, vaan mysteeriä kohti kurottavaan totuudenetsintään. Tomminkin perhe oli tyypillisen keskiluokkainen ja ei-uskonnollinen, mutta peruskristilliset arvot otettiin annettuina ja iltaisin lausuttiin rukous.

– Meidän lapsuudessa koulussakin oli enemmän uskonnollista opetusta. Jumalan olemassaolo näyttäytyi minulle selvänä. Koin, että elämällä on suuri merkitys ja on asioita, jotka näkee pintatason ohi. Halusin selvittää ne.

Etsintä on saanut Tommin elämässä monia muotoja. Tietyssä vaiheessa kaukokaipuu oli suuri, vaikka matkustelu jäi haaveeksi. Kuvataitelijaksi kouluttautuneen miehen taiteentekemisessäkin on ollut kyse halusta lähestyä mysteeriä. Sielunmaisema poikkesi kasvuympäristöstä.

– Olin erilainen kuin vanhemmat ja veli. En kiinnostunut autoista tai urheilusta, kuten muut pojat.Koin yksinäisyyttä. Tämä saattaa liittyä siihen, mikä Tuomaksella ilmeni kuolemanpelkona. Yksinäisyyden pelko, pelko, että kukaan ei tunne minua.

Yläasteiässä yksinäisyys ei ollut vain kokemuksellista. Tommin oli vaikea saada kavereita.

– En oikein osannut pelata sitä peliä. Nykyään tykkään olla ihmisten kanssa, mutta muistan aikoja, kun en niin välittänyt, etenkään suuremmissa joukoissa. On minulla toki aina joitakin ystäviä ollut.

Voi herättää huomiota

Avaran taivaan alla on tilaa. Ravintolasulun alettua Tommi lähettää seurakunnalleen kirjeen, jossa kerrotaan, että tulevan sunnuntain jumalanpalvelus vietetään Läkkitorilla ravintola Soinnun läheisyydessä. Tilaisuus on totutun kaltainen, mutta lyhyempi – etenkin mikäli pakastaa. Pyhäkoulua ei ole, mutta onpahan tilaa juoksennella ja puhujilla äänentoisto. Tuoleja ja maskeja tarjolla kaikille halukkaille.

”Tapahtuma voi luonnollisesti herättää huomiota”, lisää Tommi lopuksi. Kysymykset ja palaute on hyvä ohjata seurakunnan paimenille, jotka voivat kertoa hygieniaa koskevasta suunnitelmasta. ”Emme tee mitään laitonta, emmekä mitään, mitä tarvitsisi peitellä. – – Tehdään tästä yhteinen evankelioiva tapahtuma, jossa tulee esiin toivomme Kristuksessa!”

Alan luottaa

Tuomaksen kuolemanpelko paheni. Lukiota edeltävänä kesänä hän mietti kuolemaa kahden viikon ajan aamusta iltaan.

– Luulin tulevani hulluksi. Yritin lähteä skeittaamaan, mutten saanut ajatuksia pois kuolemasta. Ruoka ei maistunut.

Tuomas meni tuomiokirkkoon rukoilemaan, että Jumala näyttäisi itsensä hänelle, mikäli on olemassa. Jumalan olemassaolo linkittyi hänen mielessään kysymykseen kuolemanjälkeisyydestä.

Ei vastausta, paheneva paniikki.

– Tuntui, että se ratkaisi asian. Voisin vain hyppää sillalta.

Illalla Tuomas huomasi kirjahyllyssä lastenraamatun, jonka oli aikanaan äidin lupaamaa rahapalkkaa vastaan lukenut.

– Se avautui Vuorisaarnan kohdalta. Jeesuksen opetukset olivat paljon korkeammalla tasolla kuin minä ja ihmiset ylipäänsä olivat tottuneet elämään. Ajattelin, että tässä on oltava totuus. Nämä eivät voi olla vain ihmisten sanoja.

Tuomas alkoi käydä kaverinsa kanssa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Pyhän Sydämen kappelissa Kalliossa. Raamatusta tuli tärkeä. Syntyi vaikutelma, että se todella oli Jumalan sanaa, joten taivaskin lienee totta.

– Se rauhoitti sydämeni, vaikkei evankeliumi ollut iskostunut minuun. Aistin seurakunnasta jotakin erityistä, mutten saanut juuri kavereita. Olin kova kiroilemaan ja tavallaan iso osa sanastosta otettiin pois. Hiljaisena sivustakatsojana ihaili muissa sitä, mitä itselläni ei ollut.  

Mekanismi taivaaseen pääsemiseksi jäi avoimeksi. Kun Tuomas luki Raamattua, hän tajusin mitä Jeesus edellytti. Omatunto syytti, mutta suunnanmuutokseen se ei johtanut. Lukion toinen vuosi meni juhliessa. Valmistuminen lykkääntyi ja pilven polttelun myötä ahdistus ja hulluuden tunne syvenivät.

– Kuulin netissä yhdysvaltalaisen Paul Washerin parannuskeskeisen saarnan. Havahduin näkemään, etten ole uskossa, vaan matkalla helvettiin. Aloin pelätä tuomiota ja helvettiä. Tiesin, että Kristus on ainoa toivo, mutta ajattelin, etten ole tehnyt tarpeeksi parannusta. En ymmärtänyt pelastuksen tulevan yksin uskon kautta. Jumala on se, joka loppupeleissä muuttaa minut. Itse en kykene.

Kamppailu syntien kanssa kävi kohtuuttomaksi. Lopulta – ilman suurta teologista löytöä – Tuomas totesi, ettei jaksa enää miettiä, onko kristitty vai ei.

– Koin, että voin alkaa luottaa.

Masennusta ja riemua räntäsateessa

Huhtikuun toisena sunnuntaina on harmaa loskakeli. Räntää sataa.

Läkkitorilla saarnaa tamperelaisen Armon baptistiseurakunnan pastori Miska Wilhelmsson. Hän sanoo headset-mikkiinsä, ettei olisi vielä kolme kuukautta sitten – kun saarnavierailu lyötiin lukkoon – arvannut olosuhteita, joissa kokoonnutaan.

”Jumalan suvereenissa suunnitelmassa, Jumalan viisaassa suunnitelmassa näin tänään, ja iloitaan siitä.”

Wilhelmsson aikoo saarnata psalmin 32 pohjalta. Hän myöntää, että vallitseva keli masentaa helposti suurimman osan ihmisistä – kuten kulunut vuosikin. ”Mutta on yksi asia, josta ei puhuta melkein ikinä, joka – sanoisin – aiheuttaa suurimman osan – ei kaiken – mutta suurimman osan masennuksesta, ja sellaisesta väärästä ajattelutavasta ja olemisesta. Ja se on yksinkertaisesti synti, synti ja kapina Jumalaa kohtaan.”

Kolikon kääntöpuoli on Jumalan armo ja anteeksiantamus – siis Jumalan luonne ja teot, jotka luovat suurimman ilon ja tarkoituksen. Näistä kahdesta – masennuksesta ja tuomiosta sekä armahdetun syntisen ilosta ja riemusta – on Wilhelmssonin mukaansa kyse psalmissa 32.

Räntäsade kiihtyy. Ruskeaan toppatakkiin pukeutunut pastori avaa Raamatun, jonka ohuiden sivujen kohtalo surettaa. Mutta julistettu sana ravitsee Läkkitorille saapunutta seurakuntaa siinä määrin, että se kokee tämän olevan sille oikea tapa kokoontua niin kauan kuin tilanne sitä vaatii.

Kohta käy varmaan niin

Tommi oli jo lapsena herkkä omatunnon äänelle.

– Ajattelin Jeesuksen haluavan, että olisin veljeäni kohtaan kiltti ja rakastaisin häntä. Tuli huono omatunto, jos tein väärin.

Iän myötä ajatukset siirtyivät Jeesuksesta ja suuresta Jumalasta kohti minuutta, josta Tommi etsi ratkaisun avaimia. Tukea polulle löytyi zen-buddhalaisuudesta.

– En päässyt hirveän pitkälle. Luin esimerkiksi klassikon nimeltä Zen ja jousella ampumisen taito. Olen kokeillut meditaatiota, pyrkinyt tulemaan sen kautta yhdeksi luonnon kanssa. Jos en olisi kristitty, harjoittaisin jonkin sortin mystiikkaa.

Piirtäminen on hienoa. Sen Tommi tajusi jo pienenä. Avautui uusi maailma, joka rikastui sarjakuvien, elokuvien ja myöhemmin kaunokirjallisuuden myötä. Seikkailun kaipuu tyydyttyi osaltaan, kun näkymätön tuli kynän ja paperin kautta aineeksi.

– Jumala pelasti taiteen avulla minut New age -kamasta. Se oli terveempi reitti miettiä suuria kysymyksiä.

Taideopiskelijoiden keskuudessa päihteiden käyttö oli runsasta.

– Kun pääsin taidekouluun, ajattelin, että olen ihminen, joka saa sen mistä unelmoi. Kannabiksen poltto liittyi haluun kokea ja nähdä syvällisemmin.

Seurasi ahdistus, kuten Tuomaksenkin kohdalla. Eksistentiaalisen yksinäisyyden kokemus, totaalinen tunne, että on yksin maailmassa, paniikinomainen tila, jota leimaa hulluuden pelko.

– Se oli raskas vaihe. Kukaan ei tiennyt, miltä minusta itseni sisällä tuntui. Ulospäin näytti hyvältä, mutta kärsin, enkä voinut puhua, koska kukaan ei olisi voinut ottaa vastaan sitä kaikkea. Olin hukkaamassa persoonani. 

Mieleen nousi lapsuuden ajatus: Jeesus on suurin apu mitä voi olla.

– Huusin Jeesuksen puoleen ja luin Raamattua. Olin tutustunut taidekoulussa nykyiseen vaimooni Mariaan. Koimme hengellistä heräämistä. Pakenin ahdistusta raamatunlukemiseen ja yritimme käydä kirkossa. Altistuimme esimerkiksi suomalaisen hengellisen rap-musiikin kautta evankeliumille. Siinä oli hyvää fiilistä ja jotakin, minkä koin olevan oikein.

Tommi muistaa sanoneensa, että kohta käy varmaan niin, että hän tulee uskoon. 

Ei ongelmia

Aurinko paistaa ajoittain, kun Espoon Kotikirkon väki kokoontuu torille toisena peräkkäisenä sunnuntaina. Viikon kuluttua siitä on palmusunnuntai. Sää on pilvinen, muttei sada.

Kokoontumiset eivät herätä poikkeuksellista huomiota. Ihmisiä kävelee jatkuvasti torin halki, mutta ongelmia ei ilmene. Vaikka seurakunnan ajoi ulkokokoontumisiin Soinnun koronasulku, virusten tarttumisenkin kannalta ulkotila on mitä turvallisin. Uskonnonvapauslainsäädäntö turvaa virallisten uskonnollisten yhdyskuntien yhteisöille kokoontumisvapauden joka tapauksessa – sisällä tai ulkona.

Tommille ja Tuomakselle ei tule edes mieleen miettiä, miten toimittaisiin, mikäli virkavalta pyrkisi estämään kokoontumisen.

Kaikkoava kokemus

Nolostuttava kohtaaminen Jeesus-bussissa. Siihen Tuomas liittää varsinaisen uskoontulonsa. Hän ei ollut puhunut kavereilleen Raamattuun liittyvistä ajatuksistaan. Matkalla bileisiin ollut porukka poikkesi läpällä bussiin.

– Kun siellä julistettiin, olin nolona, että ei vitsi, haluan pois tästä. Koin syyllisyyttä.

Bussissa oli kaksi miestä – Diego ja Russlan – joista muodostui Tuomakselle tärkeitä. Hän alkoi käydä helluntaiseurakunnassa. 

– Helluntailaisuuteen liittyy vahva kokemuksellisuus. Ei vain istuttu selkä suorassa, vaan oli asia, jonka vuoksi olimme intohimoissamme. Älyllinen pyörittelyni vaihtui henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalaan. Puhuin kielilläkin. Hyvän fiiliksen ansiosta pystyin olemaan seurakunnassa, vaikken kokenut sitä hirveän helpoksi. Olen ollut ujonpuoleinen.

Tuomas huomasi nauttivansa siitä, että seurakunnassa juteltiin uskonasioista kahvipöydässäkin. Ylistys lakkasi kuitenkin pian tuottamasta tuttuja tunteita.

– Se masensi ja horjutti uskoa. Rukoilin kuukauden ajan joka päivä kaksi tuntia. Yritin turhaan tavoittaa menettämäni kokemuksen, jatkuvan, ylitsevuotavan innon, jossa voi huutaa ”Halleluja” täyttä kurkkua.

Tuomas suuntautui totuuden etsimiseen. Hän luki hengellistä kirjallisuutta ja aloitti opinnot helluntailiikkeen Iso Kirja -opistossa. Siellä hän tapasi kansainvälisen United Community Churchin pastori Shaun Rossin, jolla oli yhteys Espoon Kotikirkkoon. Tuomas saapui sinne ensimmäisen kerran joulukuussa 2010. Tuolloin evankelioinnista opettamassa oli hänelle ennestään tuntematon Tommi.

Kotikirkon torikokoontumisten jatkuminen edellytti Poliisin kanssa sovittuja erityisjärjestelyjä. ”Vakaumuksemme ei ole missään vaiheessa ollut, että poliisia vastustetaan viimeiseen asti. Halusimme vain pitää jumalanpalveluksen”, kuvassa puhuva Tommi Matikka sanoo. Kristittyjä haastetaan kokoontumaan vaikeissakin olosuhteissa. ”Heprealaiskirjeessä ohjeistetaan, että älkää jättäkö yhteistä kokoontumistanne, minkä jälkeen teksti käsittelee kärsimystä, jota heprealaiset ovat uskonsa tähden kokeneet”, kotikirkon toinen paimen Tuomas Toppila toteaa. ”Minusta asiassa ei ole valinnanvaraa, muttemme ole lähteneet pakottamaan ketään.”

Vallankumous

Pääsiäissunnuntaina Tommi saarnaa Läkkitorille kokoontuneelle seurakunnalleen Neljännen Mooseksen kirjan luvun yhdeksän ensimmäisten neljäntoista jakeen pohjalta. Niissä täsmennetään pääsiäisen oikeaan viettoon liittyviä määräyksiä, joiden kautta tarkasteltaisiin nyt pääsiäisen merkitystä kristityille vuonna 2021. 

”Ensinnäkin, pääsiäisen sanoma on vallanvaihdos”, Tommi sanoo.

Pääsiäinen ei ollut vain tekosyy juhlia perheen kesken. Kuukaudesta, jona israelilaiset lähtivät Egyptistä, tuli heidän ajanlaskunsa alku.

”Kaikki heidän elämänsä päivät siis löysivät merkityksensä jatkossa tämän suuren tapahtuman kautta, joka kulminoitui siihen yhteen pääsiäisyöhön.”

Tommi vilkaisee välillä muistiinpanojaan. 

”He eivät enää kuuluneet faaraolle, eivät toisille jumalille, eivätkä he edes kuuluneet itselleen. He saivat kertaheitolla uuden identiteetin.”

Kansa vapautui palvelemaan Jumalaa. Sen elämä muuttui Jumala-keskeiseksi. Mutta vallanvaihdosta ei voi ymmärtää ilman vaihtokauppaa. Tapetun karitsan elämä vaihtui Israelin esikoispoikien elämään. Samalla Jumala lunasti kansan itselleen.

”He tulisivat joka päivä heräämään tähän uuteen todellisuuteen, että he ovat Herran kansa. Vanhan testamentin profeetoille tämä enteilee suurempaa pääsiäistä, mullistavaa vallan vaihdosta.”

Tommi artikuloi selkeästi ja painottaa tärkeitä kohtia.

”Tosi Jumalan Karitsa kuolee, jotta me saisimme elää.”

Nytkin on kyse vaihtokaupasta ja lunastuksesta. Jumala ostaa kansan itselleen – seurakunnan, ne jotka luottavat sovitukseen Jeesuksen kuoleman kautta ja alkavat elää Herran kanssa. Heidän elämässään tapahtuu todellinen vallankumous. Sen sijaan, että Jeesuksen seuraaja heräisi aamuisin kysymään, kuka on ja mistä löytää tarkoituksensa, Jeesus vie hämmästelemään, millainen Jumala on ja millaisia suuria tekoja Kristus tekeekään. 

Sisällä, kotona

– Taidekoulu oli minun hippivaiheeni, ja varmaankin siksi päädyin opintojen jälkeen siviilipalvelukseen. Muistan rukoilleeni, että saisin siellä aidosti uskovan ystävän, Tommi kertoo.

Jumala vastasi. Rukoiltu ystävä on Miska Wilhelmsson.

– Miskan kautta jäsentyi moni asia, jonka olin aiemmin kokenut subjektiivisella tavalla hyvänä olona tai oikeaan suuntaan menemisenä. Miska ammensi Jumala- ja raamattukeskeistä teologiaa netistä. Se resonoi omassakin ymmärryksessäni.

Tommi käsitti, että Raamatusta on löydettävissä fiilisten lisäksi vastauksia. Kun ymmärrys Raamatusta asettui kohdilleen, kysymys seurakunnasta ja sen merkityksestä oli selvä.

– Minulle on ollut suht helppo tehdä, kuten olen ajatellut, että on totta. Oli helppo käydä seurakunnassa viikoittain.  

Tommi ja Maria alkoivat käydä nuorten ja taiteilijoiden suosimassa seurakunnassa.

– Sellainen hengailutyyppinen seurakunta. Ei se tyydyttänyt totuuskaipuutani.

Totuudenkaipuu suuntautui nyt Raamattuun, jota Tommi halusi ymmärtää yhä syvemmin. Seurakunnassa pidettiin puheita, muttei niissä ollut sitä, mitä Tommi oli maistanut suhteessa Miskaan.

– Että rupeaa oikeasti avautumaan, mikä on Jumala, mikä ihminen ja miksi maailma on sellainen kuin on. Kun syvä lähde löytyy, siitä haluaa ammentaa.

Vaikka Tommi kokee olevansa konservatiivi, pelkkä oppipaketti ei ole hänelle milloinkaan riittänyt.

– Aluksi samanmielisten nuorten miesten seurassa jopa ahdisti, että puhuttiin koko ajan opista. Halusin nähdä, tehdä ja seikkailla totuuden maailmassa. Joku on sanonut, että toisaalta olen hirveän looginen, toisaalta sen vastakohta. 

Sekä Tommille että Tuomakselle ymmärryksestä suvereenisti ihmisen pelastukseen valitsevasta Jumalasta tuli tärkeä.

– Aluksi oli kokemus, että löydän itseni jatkuvasti synnin luota, joten pelastuksen täytyy olla vain Jumalan työtä, Tuomas sanoo.

Hän törmäsi kalvinismiin helluntaiseurakunnan rukouspiirissä, jossa se mainittiin harhaopiksi.

– Googlailin ja huomasin, että kalvinistinen pelastuskäsitys vaikuttaa loogiselta. Jumalahan minut pelasti ja sai uskomaan, ei oma vapaa tahtoni.

Iso Kirja -opistossa Tuomas väitteli opettajien kanssa ja oletti, ettei Suomessa ole hänen tavallaan asian näkeviä kristittyjä. Espoon kotikirkko tuntuikin heti kodikkaalta.

– Oli hienoa ja innostavaa, että löytyi seurakunta, jossa tätäkin oppia syleiltiin. Alkuvaiheissa tosin vain toinen pastoreista oli kalvinisti ja toinen vahva arminiolainen.

Edelleenkin seurakunnassa voi olla arminiolaisellakin tavalla pelastuksen hahmottava jäsen.

–Pohjimmiltaanjokainen kristitty ajattelee, että Jumala on pelastuksen taustalla. Eroja on siinä, miten oma osuus suhteessa Jumalan työhön nähdään.Moni, joka tulee pystymetsästä seurakuntaan, kertoo vain huutaneensa Jumalan puoleen. Ihminen on vauvan tavoin aivan pihalla siitä, mitä hänelle on tapahtunut, Tommi sanoo.

Hän ajattelee, että pelastukseen riittää hyvin minimaalinenkin ymmärrys turvaamisesta Jeesuksen sijaisuhriin. On silti sääli, ettei Suomen kristillisessä kentässä juuri tavoitella syvempää teologista ajattelua ja kiinnostus jumalakeskeiseen teologiaan tuntuu vähäiseltä.

– Raamattu opettaa hyvin syvällisiä asioita, vaikkei kaikkea paljasteta. Aika paljon se puhuu siitä, kuinka pelastus on nimenomaan Jumalan teko, ja sitä haluamme opettaa.

Systemaattinen sanan saarnaaminen ja oppiminen on Espoon Kotikirkossa kaiken lähtökohta.

– Emme väheksy ihmisten kertomuksia tai tunteita. Haluamme saada niille totuudellisen perustan, jolloin niiden syy on oikeanlainen ja ne kirkastavat totuutta.

Ei tullut mieleenkään

Huhtikuun toisena sunnuntaina pääsiäisestä on kulunut viikko. Sää on kirkas, vaikkei vieläkään ole erityisen lämmin. Neljänä aiempana sunnuntaita Kotikirkon jumalanpalveluksen vietto on sujunut rauhallisesti. Ajatus virkavallan puuttumisesta kokoontumisen kulkuun ei käy mielessäkään.

– Olimme keskustelleet tällaisesta mahdollisuudesta vain ulkonaliikkumiskieltoon liittyen. Että mihin pusikkoon menisimme, vai tekisimmekö harkitun julkisen kokoontumisen, Tommi sanoo.

Paimenpari pohti, voisiko ulkonaliikkumiskiellon uhmaamisesta tulla sakkorangaistus. Se riski otettaisiin.

– Muttei me silloinkaan ajateltu, että meidät vietäisiin putkaan, Tommi huomauttaa. 

Tuomas kertoo, että hänen mielessään ajatus häivähti vasta, kun Läkkitorille saapui useita poliisiautoja. Osa seurakuntalaisista vakuutti yhä, että eiväthän ne ikinä tästä mihinkään vie.

– Kun poliisin pakuja oli jopa kuusi, se pisti vähän epäilemään, mitä on tapahtumassa.

Tuntui miltä tuntui

Monille kristityille seurakunnan ja sen kokoontumisen merkitys ei Tuomaksen mielestä ole selvä.

– En ehkä syyttäisi, etteivät muut pidä seurakuntaa tärkeänä, mutta mietin, miten nopeasti kaikki olivat valmiita luopumaan yhteydestä. Ei yritetty pohtia muita vaihtoehtoja.

Tuomakselle oli vain muita vaihtoehtoja. Kotiseurakunnasta oli tullut tärkeä sen totuudenetsintään kannustavan opillisen painotuksen vuoksi. Kokemuksellisuutta ei torjuttu, muttei teologisia vääntöjäkään.

– Ensimmäinen seurakunta, jossa oli helppo olla muiden kanssa. Ystävystyin, enkä kokenut ulkopuolisuutta. 

Pian Tuomas ymmärsi, että seurakuntaan tullaan – tuntui miltä tuntui. 

– Se lukkiutui vahvaksi periaatteeksi. Oli paljon opetusta, että olemme Kristuksen ruumis. Emme voi olla ilman seurakuntaa. Se on elintärkeä.

Tuomas on pohtinut asiaa myös tuonpuoleisen näkökulmasta. Ehkä seurakunta on se, jonka kautta Jeesus taivaassakin pitkälti kohdataan.

– Ei pidä ajatella, että on Jeesus ja lisäksi seurakunta. Jeesus kohdataan seurakunnassa. Jos jo tässä ajassa pätee, että näen Jeesuksen, kun katselen Tommia tai muita seurakuntalaisia, voi se olla niin taivaassakin.

Toisaalta taivas tulee läsnä olevaksi jo nykyisessä ajassa juuri seurakunnan kautta.

– Uusi luominen, uusi maa ja taivas, ovat seurakunnan kokoontuessa sen jäsenten keskuudessa läsnä Sanan kautta. Toki siunaus vuotaa muillekin viikonpäiville, mutta kun Sanaa luetaan, voidaan sen toisinaan melko taiteellisen kielen kautta hahmottaa, miltä uusi maa näyttää. Seurakunnan ylistys ja ehtoollinen tekevät uutta luomakuntaa läsnä olevaksi. Taivas on jo maan päällä, sanoo Tommi.  

Hän on miettinyt paljon sitä, miksi sunnuntaikokous näyttää miltä näyttää. Aiemmin Tommi ajatteli, että sen pitäisi olla visuaalisesti hieno.

– Tärkeintä on sittenkin syvän lähteen ammentaminen juuri Sanasta, että annetaan Jumalalle tilaa ja etsitään hänen kasvojaan. Näin koko muu viikko avautuu sille seikkailulle, että mitenkä vien tämän Sanan arkeen, miten elän tätä todeksi.

Lauman luottamus

Saarnavuorossa olevan Tuomaksen puhe jää kesken. Hän aloittaa sen hetken kuluttua uudelleen, kunnes saarna keskeytyy jälleen – lopullisesti. Kaksi suomalaispastoria viettää huhtikuisen iltapäivän poliisiaseman putkassa. Se ei tosin johdu kokoontumisen järjestämisestä, vaan siitä, että paimenet eivät suostuneet keskeyttämään kokoontumista, jonka poliisi tulkitsi laittomaksi.

Oliko tulkinta oikea? Kukaan ei toistaiseksi tiedä, sillä ennakkotapaus asiassa puuttuu. Moraalisesta puolesta voi kiistellä. Onko kristityillä oikeus vastustaa virkavaltaa globaalin epidemian vallitessa? Toimiko poliisi viisaasti? Olisiko jumalanpalveluksen voitu antaa jatkua ja neuvotella seuraavista kokoontumisista sen jälkeen hyvässä hengessä?

Kun seurakunta kokoontuu viikkoa myöhemmin, poliisin kanssa sovitaan, miten tilaisuus saadaan heidän näkökulmastaan pidettyä lain puitteissa. Ratkaisun ydin on teippi, jolla rajataan torilta pieni alue. Sen sisällä saa olla kuusi ihmistä voimassa olevien kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Se tosin riittää hyvin, sillä sisäpuolelle jäävät vain ne, jotka puhuvat tai johtavat yhteislauluun. Seurakunta istuu teipin toisella puolella – ruokakunnat toisistaan erillään.

Torille kokoontunut joukko on suunnilleen sama kuin ennen pandemiaakin. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei liene helppoa saapua seurakunnan julkiseen kokoontumiseen hyvin julkisella paikalla, josta vain viikkoa aiemmin vietiin paimenet putkaan. Lauma on silti seurannut johtajiaan.

– Meillä ei ole paimenina omaa valtaa. Valta tulee Kristukselta. Ei voi olla paimen, jos ei heijasta Hänen sanaansa ja valtaansa. Samaan aikaan on oleellista, että seurakunta kasvaa Jumalan armosta luottamaan paimeniin, Tommi sanoo.

Päätös jatkaa kokoontumisia pandemiatilanteessakin – turvatoimet huomioiden – edellytti lauman luottamuksen lisäksi kokoontumisen luovuttamattomuuden selkeytymistä Raamatun äärellä. Se on ollut vuosien prosessi.

– Paimenena käytän aikaa siihen, että tutkin Sanaa. Saarnasin Toisen Mooseksen kirjan lakia yli vuoden. Vaikken puhu kristillisestä sapatista, säännöllisen jokaviikkoisen kokoontumisen tärkeys ja yhteinen juhliminen levosta käsin näyttäytyvät minulle luovuttamattomina, Tommi sanoo.

Seurakunnan kokoontumisen merkitys liittyy myös käsitykseen ihmisyydestä.

– Ihmisenä oleminen tarkoittaa, että näemme toisemme kasvotusten. Luotamme, että Pyhä Henki vakuuttaa seurakunnan siitä, että valitsemamme linja on oikea. Keskusteluyhteyttä on pidetty yllä. Olemme kertoneet, että paimenina ymmärrämme Raamatusta näin, mutta jos ymmärrät toisin, kuuntelemme ja teemme työtä, jotta yhteys säilyy. Itseään täytyy haastaa, eikä muiden pakottaminen ole oikein tai rakenna. Näistä tilanteista ei selviä sillä asenteella, että kylläpä näytin niille, että tämä on totta. Totuus tekee nöyräksi.

Kotikirkossa seurakunnan jäsenyys nähdään liittosuhteena, aitona sitoutumisena.

– Näin jäsenen ei tarvitse lähteä heti pois saadakseen rauhan vaikeassa tilanteessa. Kristus kirkastuu, kun huomaamme, että asiat ovat vaikeita, eikä meillä olisi ihmisinä mitään tekemistä toistemme kanssa, ellei Jumala olisi meitä pelastanut.

Suomen baptistikirkon seurakunnissa, joihin Espoon Kotikirkkokin lukeutuu, seurakuntakokous on sääntöjen mukaisesti päätöksentekijä. Espoossa on Tommin mielestä löydetty hyvä tasapaino. Seurakunta pitää siitä, että paimeniin voi luottaa ja paimenet kantavat vastuun seurakunnan esittämistä ehdotuksista.

– Voikos siinä huonosti käydä, jos on rehellinen. Aika avoimesti olemme pandemiatilanteissakin keskustelleet siitä, mitä pelkäämme tai mikä on pahin skenaario. Seurakunta uskaltaa ottaa riskin, kun asiasta rohjetaan puhua, kuolemastakin. On valtavaa, kun seurakunta puhuu yhdessä kuolemasta, sillä Kristus on kuoleman voittaja.

Yhtenä ruumiina

Viime vuoden keväällä Tommi ja Tuomas olivat paimenparina vaikeassa tilanteessa. Pandemiasulut toteutettiin nopeasti. Tilannekuvaa oli vaikea muodostaa. Seurakunta kokoontui kuukauden ajan kodeissa, mikä vahvisti Tommille jo aiemmin valjennutta vakaumusta.

– Koen, että minua kutsutaan tuntemaan Tuomas ja muut seurakunnan jäsenet aidosti, tulemaan osaksi heidän elämäänsä, eikä vain rukoilemaan heidän puolestaan. Seurakuntateema kantaa läpi Raamatun. Olemme nähneet toisiamme jopa enemmän nyt korona-aikana. En ajattele, että siinä on mitään epäviisasta. Jumala on tuonut uusia hyviä tapoja, eikä meitä ole niin paljon, että meistä viruslinkoa saisi.

Ajatukset seurakunnan sulkemisesta loman toivossa Tommi on kokenut omasta syntisyydestään nouseviksi. Tuomas ajattelee, että aihetta ehdittiin onneksi prosessoida jo ennen koronaa.

– Nettikokoontumisia oli jo aiemmin. Ne eivät täytä raamatullisen kokoontumisen mittaa. Meille tämä vakaumus tulee osittain luomakunnan kauneuden painotuksesta. Taivaskin on uusi luomakunta, materiaalinen paikka. Arvostamme konkreettista toisten näkemistä ja vastustamme gnostilaista ajatusta materian turhanpäiväisyydestä.

Pandemia-aika on Tuomaksen mukaan selkiyttänyt näkemystä siitä, kuinka paljon voidaan joustaa sen suhteen, miltä kokoontuminen näyttää. Kodeissa kokoontuminen loppui, kun asialle kypsyneiden seurakuntalaistenkin toive oli, että oltaisiin läsnä yhtenä seurakuntaruumiina – ja nimenomaan kasvotusten.  

– Se on intiimein mahdollinen kohtaamisen muoto, Tuomas sanoo.

Siksi Läkkitorilla kokoonnutaan myös seuraavana sunnuntaina. Ja sitä seuraavana.

Säässä kuin säässä.

Tuntui miltä tuntui.

Kotikirkon torikokoontumisten jatkuminen edellytti Poliisin kanssa sovittuja erityisjärjestelyjä. ”Vakaumuksemme ei ole missään vaiheessa ollut, että poliisia vastustetaan viimeiseen asti. Halusimme vain pitää jumalanpalveluksen”, kuvassa puhuva Tommi Matikka sanoo. Kristittyjä haastetaan kokoontumaan vaikeissakin olosuhteissa. ”Heprealaiskirjeessä ohjeistetaan, että älkää jättäkö yhteistä kokoontumistanne, minkä jälkeen teksti käsittelee kärsimystä, jota heprealaiset ovat uskonsa tähden kokeneet”, kotikirkon toinen paimen Tuomas Toppila toteaa. ”Minusta asiassa ei ole valinnanvaraa, muttemme ole lähteneet pakottamaan ketään.”

Muita juttuja aiheesta

Good Coffee Company – Hyvää kahvia & hyviä uutisia
Good Coffee Company – Hyvää kahvia & hyviä uutisia

Gerlichit ryhtyivät kahvilayrittäjiksi koronapandemian keskellä Bernhard ja Eliisa Gerlich perustivat kahvilan [Read More]

Seurakunnan sukupolvenvaihdos
Seurakunnan sukupolvenvaihdos

Tampereella koronakevät sulki seurakunnan ovien ohella kokonaisen aikakauden Viidellä vuosikymmenellä Tampereen [Read More]

“Parasta mitä voi tapahtua”
“Parasta mitä voi tapahtua”

Silmät loistavat. Ilo, rauha ja kiitollisuus huokuvat olemuksesta. Mauri Puttosen elämä on sananmukaisesti elävä [Read More]

Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän
Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän

Vuonna 1916 syntyi Jäämeren rannalla tyttö, joka eli ensimmäiset vuotensa turvekammissa. Neljäntoista lapsen [Read More]

Archives