Suomen Baptistikirkko verkossa
keskiviikkko 14. huhtikuuta 2021 10:24

Materian juhlaa

Joulun moittiminen materialistisena juhlana on pysyvimpiä jouluperinteitämme, vaikka kulutusjuhlaa tuskin kaipaa ja tietoisesti rakentaa juuri kukaan. Materiaan voisi joulussa keskittyä oikeastaan paljon nykyistä vahvemmin. Joulu on ruumiillistuneen rakkauden juhla.

Rakkaus on kaikkein kehollisimmillaan, kun lapsi on pieni: Kohdun lämpö, suoja ja ravinto – ainetta kaikki. Syntynyt ruokitaan, röyhtäytetään, pestään, vaatetetaan, heijataan uneen, suljetaan syliin, lohdutetaan iholla ja ääniaalloilla. Aine ja liike solmivat näin liiton, jossa lapsi kasvaa tietämättä tai välittämättä hoitajan mielensisäisistä ideoista ja tunteista. Hoitajan kokeman mielekkyyden ja motivaation kannalta ajatuksilla ja emootioilla on toki merkitys, mutta nekin vahvistuvat pikemmin toiminnan kautta kuin siitä erillään. Rakkaus lisääntyy rakastamalla.

Kuopustani ruumiineritteisiin liittyvien hoitotoimenpiteiden kautta rakastaessani olen pohtinut, millä keinoin sotkun kanssa selvittiin sata vuotta sitten – puhumattakaan kahdentuhannen vuoden takaisesta Palestiinasta. Vaikein ja vaivalloisin varmaankin. Kuvat hymisevästä Mariasta tyyni vauva sylissä tuntuvat vahvasti rajatuilta. Ulkopuolelle jää sellaista, mihin liittyy laaja skaala niin lapsesta kuin äidistäkin lähteviä aineita – hikeä ja kyyneliäkin. Marian selkä on nostelusta ja kantamisesta kipeä, ranne raskauden jäljiltä löysä, rohtuneet nännit halkeilevat. Lapsen iholla on näppyjä, ilma kiertää pikkuisessa vatsassa ja kurkunpääntulehdus laittaa hengityksen korisemaan. Missä viipyy joulukortti, jossa näemmä tämän kaiken?

Kun näin jouluna luemme jälleen Herran palvelija Marian ylevältä kalskahtavan lupauksen: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit” (Luuk. 1:38), näemme moraalisankarin. Ja totta onkin, että Maria valitsi olla kyläyhteisössään kiusallisen raskaana. Mutta lisäksi hän oli ihan vain raskaana. Ruoka ellotti enemmän ja vähemmän. Oli liitoskivut, turvonneet jalat, harjoitussupistukset ja vauvan potkut.  

Sitäkin Luukkaan jouluevankeliumin äärellä ihmettelemme, että Jumala valitsi syntyä niin vaatimattomiin oloihin – talliin eläinten keskelle seimessä lepäämään. Tarkasti ottaen kyseessä oli eläimille varattu suoja, ehkä kallioon louhittu. Eläinten lajia tai vauvan makuualustan laatua alkuteksti ei määrittele. Vaatimatonta silti, yhtä kaikki – ja siksi vaarallista.

Kuuntelin hiljattain historiallista romaania, jossa kiertolaiseksi ajautuneen käsityöläisperheen äiti joutuu synnyttämään kylmässä metsässä. Mikään ei saisi mennä pieleen – ja toisaalta oikein mikään ei ollut aineellisten olosuhteiden puolesta kohdillaan. Ei betlehemiläisessä karjasuojassakaan varmaksi voitu tietää, että kaikki jäävät kenties yllättäen alkaneessa synnytyksessä henkiin. Sen kaksinkertainen hengenvaarallisuus, jota olosuhteet eivät helpottaneet, oli tiedossa. Jos äiti kuolisi, lapsenkin mahdollisuudet selvitä hupenisivat. Ei ollut hyvinvointiyhteiskuntaa, joka saapuu paikalle moniammatillisena tiiminä akuuttia kriisiä ratkomaan. Joosef ja Maria olivat omillaan. Se on kahdellekin yksinäinen paikka. Mitkään enkeleiden etukäteispuheet tuskin pitivät huolta ja pelkoa kokonaan loitolla.

Jos Jumalan Poika syntyikin aineellisesti vaarallisen vaatimattomiin olosuhteisiin, sitäkin suurempi ihmetyksen aihe on, että Jumalan Poika syntyi. Johanneksen jouluevankeliumia luetaan jouluaterialle käydessä harvoin, mutta se on vähintään yhtä vaikuttava kuin Luukkaan: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Joh. 1:1) Ja tämä ”Sana tuli lihaksi” (Joh. 1:14). Jumala tuli aineeksi, materiaksi. Herran palvelija Maria palveli Herraansa pitämällä hänet hengissä. Hengästyttävä ajatus.

Paavalin meillekin tiedoksi kirjaamat alkuseurakunnan joululaulut syventävät Johanneksen sanomaa. Kolossalaiskirjeen ensimmäisen luvun jakeiden 15–20 ja Filippiläiskirjeen toisen luvun jakeiden 6–11 hymnit ovat Uuden testamentin vanhimmat jouluevankeliumit, joissa pysytellään ulkoisten puitteiden sijaan ytimessä. Jeesuksessa ”jumaluuden koko täyteys asuu ruumiillisesti (Kol. 1:19). Jeesuksella oli ”Jumalan muoto”, mutta ”hän luopui omastaan” ihmiseksi tullessaan, ”orjan muodon” ottaessaan. (Fil. 2:7) Jos Matteus kuvaa ensimmäistä joulua Joosefin, Luukas Marian, mutta Johannes ja Paavalin kirjeet Jeesuksen näkökulmasta. Ruumiiseen, aineeseen, sitoutuessaan hän syntyi oman materiaalisen maailmansa keskelle.

Universumin Herralla on äiti, joka ruokki, röyhtäytti (jos se oli tuolloin tapana), pesi, vaatetti, heijasi uneen, sulki syliin sekä lohdutti ihon ja äänen avulla. Ensimmäisistä kristityistäkin moni tunsi Jumalan sananmukaisen henkilökohtaisesti. Oli syönyt, juonut, lörpötellyt, vitsaillut, kulkenut ja nukkunut kyseisen henkilön kanssa. Oli kuunnellut Jeesuksen opetusta ja ollut huolissaan hänen jaksamisestaan, keikkunut samassa veneessä, nähnyt kyyneleet, painanut tervehtiessä posken poskea vasten.

He tunsivat Jeesuksen, koska Jeesus oli – ja on yhä – ruumiillinen. Kun ensimmäisen sukupolven kristityt tarttuivat ehtoollisleipään, monelle kyseessä ei ollut abstraktin sovituksen symbolinen muistelo. Mieleen piirtyi muisto todellisesta tilanteesta, jossa aineellinen käsi ojensi heille osansa – sama käsi, jonka läpi he myöhemmin näkivät naulojen kulkevan silloin, kun Jumala kuoli.

Ristin juurella lävistetyt kädet ja jalat näki myös Maria. Mitä liikkuu sellaisessa hetkessä sen äidin mielessä, joka on tuntenut jalkapohjan kohtunsa seinämää vasten ja pienen kämmenen nojaamassa rintaansa suun imiessä maitoa. Olen kiitollinen siitä, etten itse tiedä – ja toisaalta siitä, että Maria suostui tietämään. Aivan varma olen, että mitä se olikaan, se sekoitti sykkeen, sai lihakset tärisemään, silmät vuotamaan, teki raskaaksi hengittää, heikotti jalat ja sumensi pään.

Maria palveli Herraansa hyvin konkreettisin tavoin eläinsuojassa ja ristin juurella koettujen kipujen ja pelon välissä. Jeesuksen ruumiillinen syntymä, ruumiillinen kuolema ja ruumiillinen ylösnousemus täytti kaiken. Mitä meille jää?

Jeesus itse tarjosi seuraajilleen mahdollisuuden asettua Herran palvelija Marian asemaan. ”Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?” hän kysyi ja vastasi: ”Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni ja sisareni ja äitini. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Matt. 12:48–50)

Myöhemmin Matteuksen evankeliumissa, luvussa 25, Jeesus avaa tuota taivaallisen Isänsä tahtoa vertauksella viimeisestä tuomiosta. Lampaat eivät saa kiitosta siitä, että muistivat lukea Raamattua, rukoilla säännöllisesti, käydä seurakunnassa ja kertoa traktaattiin mahtuvan evankeliumin tuttaville. Sen sijaan nälkäinen sai syödäkseen, janoinen juodakseen, koditon kodin, alaston vaatteet, sairas ja vanki seuraa. Tämä ei tapahtunut mystisenä Jumalan huolenpidon eleenä, vaan ruumiillisten ihmisten tietoisina, materian ja liikkeen liitosta syntyvinä tekoina. ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle ” (Matt. 25:40). Herran palvelija palvelee tarvitsevaa.

Tarvitseva – rakkautemme kohde – ei tee hoivattavan lapsen tavoin ideoillamme ja tunteillamme paljoakaan. Me sen sijaan tarvitsemme Raamatun ravintoa, rukouksen hiljaista voimaa ja seurakunnan tukea jaksaaksemme rakastaa ”sanojen ja puheen” lisäksi tai sijaan ”teoin ja totuudessa” (1. Joh. 3:18). ”Totuuden” – kreikaksi aletheia – merkityksen vivahteisiin kuuluu myös tosiasiallisuus. Meitä kutsutaan rakastamaan oikeasti, kouriintuntuvassa todellisuudessa.

Joulun sanoma on, ettei todellinen rakkaus jää abstraktioksi. Se ottaa aineen muodon. Eläinten suojaan syntynyt, karhealla ristillä kuollut Jeesus on tämän totuuden kirjaimellinen ruumiillistuma. Hänen seuraajillaan on Marian ruokkivat, pukevat ja paijaavat, suojaavat, korjaavat ja kannattelevat kädet.

Jos on tällaiset kädet, suutakin kuunnellaan.

Kirjoittajan taipumus harhautua aineellisista realiteeteista ajatuksiin on huomattava, mikä koettelee läheisten kärsivällisyyttä säännöllisesti.

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Ja tapahtui niin päivinä…
Ja tapahtui niin päivinä…

Kun hedelmätönkin nainen on äärettömän siunattu ”Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet [Read More]

Aamunkoiton aaveet – taiteen olemuksen uudelleenajattelu
Aamunkoiton aaveet – taiteen olemuksen uudelleenajattelu

Tommi Matikka pohtii esseessään taiteen olemusta sekä sen suhdetta nykyiseen ja tulevaan maailmaan. Kuolleiden [Read More]

Archives