Suomen Baptistikirkko verkossa
maanantai 26. lokakuuta 2020 08:42

Onnensa sepät ja onkijat

Maija Latvala

Kesäjuhlaviikonloppu ruotsinkielisellä Pohjanmaalla virkisti. Hummelholmen oli pingottamattomalla tavalla upea paikka. Jotain pingottamattomalla tavalla upeaa on myös ruotsinkielisessä pitkäikäisyyttä tukevassa kulttuurissa. Osa stereotypioista pitänee paikkansa. Purjehduskenkiä, palmikkoneuleita, kalliita kelloja tai valkoisia veneitä ei näkynyt. Niiden sijaan viikonloppu oli yhtä hymyä, kohteliasta keskustelua, luontevaa kosketusta, silmiin asti löytäviä katseita, viisaita sanoja ja musiikkia, joka ei synny pelkästä lahjakkuudesta ja työstä, vaan etenkin perinteistä ja arvostamisesta. Heidän on oltava piirun verran onnellisempia, ajattelin. Piirun verran onnellisempi elää piirun verran pidempään.

Vaan miten tulla onnellisemmaksi (jos ei syntynyt Pohjanmaan suomenruotsalaiseksi)? Arvoitusta on ratkottu ainakin antiikista alkaen, taatusti jo ennen sitä. Aristoteles ajatteli ihmisen onnellistuvan ihmisyyttään toteuttamalla, mikä liittyy niihin ominaisuuksiin, jotka erottavat meidät eläimistä ja esineistä. Meillä on älykäs ja utelias mieli ja kätevä käsi. Haluamme ideoida, luoda ja aikaansaada ikiaikaisen ihmettelyn lisäksi. Nämä asiat nostetaan onnellisuuden osatekijöiksi edelleen, merkityksellisten ihmissuhteiden ohella.

Nykyiset elämäntaito- ja onnellisuusasiantuntijat, terapeutit ja lifecoachit puhuvat paljon kyvystä hyväksyä tunteensa ja tilanteensa, sekä taidosta löytää niihin uusia näkökulmia. Menneisyys ei muutu, mutta me kerromme siitä tarinan. Sen sävyn voi itse valita. Sama pätee nykyhetkeen. Mielen tulee joustaa, koska maailma ympärillä ei sitä juuri tee. Onni löytyy tietoisen näkökulmatyöskentelyn kautta, ei passiivisena onnenpotkuja odotellessa. Se syntyy mielen taontatyönä, ei tipahda ilmaislahjana postiluukusta.

Onnen olosuhderiippumattomuus on helppo hyväksyä, jos onnistuu löytämään onnea vaihtelevissa olosuhteissa. Mutta olenko minä mikään mitta, etenkään toisen ihmisen?

Kuuntelin hiljattain onnellisuudesta esseekokoelman kirjoittaneen Tommi Melenderin pitkän haastattelun. Melender sanoi jotakin terapiatodellisuuden ja onnellisuusteollisuuden keskellä virkistävää. Onnellistumispuheenparsi tekee onnellisuudesta yksityisasian, yksilön ongelman. Meille uskotellaan, että velvollisuutemme on etsiä onnellisuutta hyväksymällä, huomioimalla hyvä, rauhoittumalla, rentoutumalla, värittämällä, meditoimalla… Ja jos käy niin, että onnellistuminen epäonnistuu, syy on omamme. Emme ole riittävän taitavia seppiä.

Yksilön onnellisuuteen vaikuttavat kuitenkin monet onnellistumislahjakkuudesta riippumattomat tekijät. Onnellisuutta haastaa voimakkaasti jatkuva taloudellinen niukkuus, pysyvä kokemus osattomuudesta, tunne siitä, ettei elämäänsä voi vaikuttaa, epävarmuus tulevaisuudesta tai terveyshuolet. Näihin yksilö ei voi välttämättä vaikuttaa. Enemmän vaikutusvaltaa on työvoima-, terveys-, sosiaali- ja koulutuspolitiikasta päättävillä. Esimerkiksi alkoholilainsäädännön pian vapautuessa tulee olemaan yhä enemmän niitä lapsia – ja aikuisia – joiden korttipakka tämän elämän pelissä on pahasti puutteellinen.

Vahva yksilö voi ponnistaa pohjaltakin olosuhteisiin, joissa on helpompi olla onnensa taitava seppä. Mutta kaikki huono-osaiset eivät ole vahvoja, kuten eivät kaikki hyväosaisetkaan. Ihmisellä on oikeus olla tavallisen heikko ja kohtuullisen onnellinen yhtä aikaa. Lusikalla kauhan sijasta saaneen onnenpuute on yhtä paljon hänen oma syynsä kuin se, että kauha oli lusikka.

Onnenonkijoita olemme kaikki. Joku tyhjentää järven syntyessään, joku saa aina vain tyhjän koukun, josta kala söi madon. Silloin onki lentää helposti järveen. Onnensa eteen ei ole enää motivaatiota ja voimavaroja (jollainen motivaatiokin on) tehdä mitään. Kalansaaliilla siunattujen seppien on helppo huudella, että mitäs ette takoneet reippaammin. Tutkimusten mukaan huono-osaiset uskovat itsekin olevansa suurimpia syypäitä tilanteeseensa. Surullista.

Raamattuun sisältyy niin yksilön kuin yhteiskunnankin kokoinen kuva onnellisuuden edellytyksistä. Se ymmärtää sepäntyön päälle. Vuorisaarnan taivaan lintuja katsellessa (Matt. 6:26) etsitään uutta näkökulmaa. Mitäpä huolehdin, kun ei huolehdi lintukaan? Meillä on sama Jumala. Miksi kieltäytyä olemasta onnellinen, jos kaikki ei ole täydellistä. Aina asiat jotenkin ovat järjestyneet. Uuden testamentin kirjeissä kehotetaan toistuvasti kiitollisuuteen. Näkökulmakysymys sekin. Kiitollisen on taatusti helpompi onnellistua kuin sokean sepän, joka ei näe kiitettävää missään.

Kaikessa ei kuitenkaan ole kyse yksilön epäonnistuneista valinnoista. Jeesuksen aikaan uskottiin monien ongelmien olevan synnin seurausta, siis oma vika. Jeesus teki tähän uskomukseen pesäeron sekä sanoin että teoin. Hän ei myöskään kehottanut rampaa ja riivattua jatkamaan onnellistavien näkökulmien etsimistä. Hän paransi. Vastaavasti Vanhan testamentin profeetat eivät ohjeistaneet köyhiä ja leskiä katselemaan lintuja uuden näkökulman toivossa. Ei, näkökulmaa piti vaihtaa niiden, jotka sortivat heikompia. Uusi näkökulma oli, että mahdollinen, jopa laillinen, ei tarkoita suoraan oikeaa ja hyvää. Tässä kohdin kompastellaan nykypäivänkin politiikan ja verosuunnittelun maailmassa.

Onnellisuus syntyy aktiivisen sepäntyön ja passiivisen onkimisen yhtäaikaisen, kohtuullisen onnistumisen tuloksena. Mutta mistä siinä lopulta on kyse? Mitä se on?

Tässäkin asiassa olen mitta vain itselleni. Minulle onnellisuus on kokemusta omasta arvokkuudesta ja kykyä nähdä vaihtoehtoja ja tehdä valintoja vastoinkäymistenkin kohdatessa. Synkimmissä vaiheissa oman arvokkuuden ja vaikutusmahdollisuuksien olemassaolon kokemus ovat olleet täysin riippuvaisia uskosta Jumalaan. Hän ylläpitää arvoani silloinkin, kun se muutoin haastetaan. Usko minulle aktiivisesti hyvää tahtovaan ja tekevään Jumalaan edesauttaa uskoa valintojen tekemisen mahdollisuuteen ja mielekkyyteen tiukoissakin tilanteissa.

 Jos Tommi Melender ajattelee onnellisuuden syntyvän elämän sivutuotteena, minulle se on Jumalasuhteen sivutuote. Seppänä hoidan suhdetta omalta osaltani. Onkijana osakseni ansiotta tullut rakkaudellinen suhde hoitaa minua. Seppänä en ole kummoinen, onkijana sain Pietarin kalansaaliin. Se muuttaa tunnetusti elämän.

 

 

Previous Topic:

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin
Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin Olin todella väsynyt. Väsynyt ja uupumuksen masentama. Ahdisti, kun en ehtinyt [Read More]

K-O-R-O-N-A
K-O-R-O-N-A

Kas, Kiinassa tapahtuu kummia, miljoonakaupungit ovat hiljenneet, kadut kolkon tyhjiä. Muttei se meitä koske. Mitäs [Read More]

Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta
Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta

Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä [Read More]

Kiittäkää joka tilassa
Kiittäkää joka tilassa

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset [Read More]

Yhteen hiileen
Yhteen hiileen

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan [Read More]

Archives