Suomen Baptistikirkko verkossa
torstai 29. lokakuuta 2020 07:34

Pyhäpula


Maija Latvala Maija Latvala

“Muista lepopäivää, ettäs sen pyhittäisit”, kehottaa Wähä katekismus vuodelta 1892. Silti olen tyytyväinen, että kaupat ovat auki silloin kun sieltä jotakin tarvitsen. Päivästä riippumatta. Olen myös hoitanut liikaakin kotitaloutta pyhänä päivänä.
Lienen nykyihminen sanan ikävimmässä herätyskristillisessä merkityksessä. Paatunut sunnuntaiaamuinen matonpaukuttaja, ruohonleikkurinpärisyttäjä ja sirkkelinsoittaja. Edes sen vertaa en pyhän päälle ymmärrä, että käsittäisin, mitä itsensä löytäneet ihmiset naistenlehtien sivuilla tarkoittavat sanoessaan saavansa metsässä pyhän kokemuksia. Ehkä en näe metsää puilta.

Puuta voinkin syyttää vähäisistä pyhän tunnistamisen taidoistani. Tai jos en puuta, niin ainakin sijaintiani siinä puussa, joka koristaa liki jokaista kirkkohistorian oppikirjaa. Kirkkopuussa pyhä vähenee vähintäänkin määrällisesti kohti ohuempia oksia. Rungosta suoraan haarautuvilla mahtioksilla istuskelevilla katolilaisilla ja ortodokseilla pyhää kuitenkin riittää. On rakennusta, huonetta, esinettä, ruumiinosaa, kuvaa, melodiaa, henkilöä, elettä, toimitusta, muistopäivää ja elämäntapaa. Luther karsi mielestään jo turhankin tuuheana tursuavaa pyhänä pidettävän joukkoa suosimalla sisäistä ulkoisen kustannuksella. Sola fide, yksin usko. Sveitsin reformaattorit ottivat askeleen edemmäs korostamalla ihmisen kohtalon täydellistä lepäämistä korkeammissa käsissä. Kirkkotiloista tuli entistä riisutumpia. Ehtoollisen viettoväli piteni.

“Vapaakristillisyys” on jo lähes täysin vapaata pyhän korkeakirkollisesta kirjosta. Kirkkovuosi on joulu ja pääsiäinen. Ketään historiassa ei ole ollut tapana katsoa muita pyhemmäksi. Ehtoollisastiat säilytetään pahvimukien vieressä. Avioliittoon vihkimisellä on enemmän yhteiskunnallista kuin teologista sisältöä. Mahdollinen Jeesuksen kuva kirkkosalissa on ainoastaan kuva Jeesuksesta, ei ikkuna tuonpuoleiseen. Alttarin kummalle puolelle hyvänsä voi astua kuka hyvänsä, ja tätä mahdollisuutta seurakunnan nuorimmat hyödyntävätkin juoksenteluharrastuksiinsa. Arkinen “kokous” kalskahtaa monien korvissa paremmalta kuin korkeakirkollisempi “jumalanpalvelus”.

Mutta arkinenhan on usein totuudellisempaa ja todempaa kuin kohotettu ja juhlallinen. Me yläoksalaiset menemme suoraan asiaan ja viihdymme sen ytimessä. Pyhä löytyy pään ja sydämen yhteistyönä, ilman puitteiden työntöapua.

Olen kuitenkin kokenut varsin erilaisissa tilanteissa jotakin, jota voisi kuvata pyhän kokemukseksi. Hagia Sofia hiljensi valtavuudellaan, Tallinnan vanhan kaupungin pienen ortodoksikirkon liturgiasta kadulle kantautunut laulu yllättävyydellään ja kauneudellaan. Rukoukseen polvistuneet ja pitkäperjantaina mustiin pukeutuneet seurakuntalaiset viestivät lapselle enemmän kuin yksikään puhuja. Näitä erilaisia tilanteita yhdistää se, että: tavallisuus ohitetaan niin alleviivatusti – mutta samalla arvokkaasti – että ihminen ymmärtää olevansa äärettömän äärellä. Hän saa olla osa todellisuutta, joka ylittää omamme, mutta samalla suostuu olemaan siinä läsnä. Kotikirkossani ei kuitenkaan sunnuntaisin enää polvistuta yhteisen rukouksen aikanja harva huomaa nykyisin pukeutua mustaankaan pitkänäperjantaina. Mikäs siinä.

Jumalan, Pyhän, lähestymisen tavat ovat tavanomaisuudesta erotetulta luonteeltaan pienen alkukirjaimen pyhiä. Sellaisina ne eivät ole itsessään Pyhiä, vaan auttavat avaamaan sille oven. Tästä on pohjimmiltaan kyse kaikkein kirkollisimmassakin pyhien kirjossa. Hengen, sielun ja ruumiin kokonaisuuksiksi luotuina emme voi erottaa sisäistä ulkoisesta. Siksi ei kenties olisi turhaa, että omalla ohutoksaisella tavallamme vaalisimme useampia tiloja, tilanteita, tekoja tai esineitä erityisinä, pienellä alkukirjaimella pyhinä. Tekisimme parannuksen pyhäpulasta.En voi heittää ensimmäistä kiveä, mutta voin sen sijaan jättää sunnuntaisin Valintatalon oven avaamatta. Avaan oven Pyhälle.

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin
Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin Olin todella väsynyt. Väsynyt ja uupumuksen masentama. Ahdisti, kun en ehtinyt [Read More]

K-O-R-O-N-A
K-O-R-O-N-A

Kas, Kiinassa tapahtuu kummia, miljoonakaupungit ovat hiljenneet, kadut kolkon tyhjiä. Muttei se meitä koske. Mitäs [Read More]

Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta
Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta

Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä [Read More]

Kiittäkää joka tilassa
Kiittäkää joka tilassa

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset [Read More]

Yhteen hiileen
Yhteen hiileen

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan [Read More]

Archives