Suomen Baptistikirkko verkossa
maanantai 26. lokakuuta 2020 09:13

Sanoista Sanaan

Toimitusjohtaja aikoo kirjoittaa kirjeen. Hän voi toteuttaa aikomuksena useammalla tavalla. Esimerkiksi seuraavilla:

1. Toimitusjohtaja istuu alas ja – todellakin – kirjoittaa kirjeen. Sen alle hän lisää nimikirjoituksensa. Se on hänen kirjeensä hänen asiakkaalleen.

2. Toimitusjohtaja sanelee kirjeen sihteerilleen. Sihteeri vetää arkin kirjoituskoneesta ja ojentaa sen toimitusjohtajalle allekirjoitettavaksi. Eihän se sihteerin kirje ole.

3. Toimitusjohtaja kirjoittaa post-it-lapulle listan asioista, jotka kirjeessä olisi hyvä mainita. Hän liimaa lapun sihteerin kirjoitusalustaan. Sihteeri muotoilee muistiinpanoista ehjiä lauseita ja lauseista kokonaisen kirjeen, jonka toimitusjohtaja lukee. Muutaman kohdan hän olisi muotoillut toisin. Niillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä. Toimitusjohtaja lisää kirjeen loppuun allekirjoituksena. Se on hänen kirjeensä. Ei sihteerillä ole asiaa asiakkaalle.

4. Toimitusjohtaja kertoo sihteerilleen, että eräälle asiakkaalle pitäisi kirjoittaa kirje. Sihteeri kirjoittaa sen samalta istumalta. Hän tuntee toimitusjohtajan hyvin, ja osaa siksi valita sopivan tyylin ja mielekkäät aiheet. Kirjettä myöhemmin lukiessaan toimitusjohtaja pohtii, kuinka toisenlainen se olisikaan, jos hän itse olisi kirjoittaja. Kirje on kuitenkin toimiva kokonaisuus, joten toimitusjohtaja allekirjoittaa sen. Vastaanottaja tuskin pohtii, miten se tarkalleen ottaen on syntynyt. Hän ottaa sen toimitusjohtajan viestinä itselleen. Miksei ottaisi, sitähän se on.

Vertaus – jota en ole keksinyt itse – kuvaa erilaisia tapoja suhtautua Raamattuun Jumalan sanana. Toimitusjohtaja on Jumala, kirje Raamattu, sihteeri kuvaa Raamatun tekstien kirjoittamiseen osallistuneita ihmisiä, asiakas ihmiskuntaa. Mikä vaihtoehdoista vastaa eniten omaa näkemystäsi johtajan, sihteerin ja kirjeen suhteesta?

Jos kysymys esitettäisiin riittävän monelle, kaikki vaihtoehdot ensimmäistä lukuun ottamatta (Ei liene niitä, jotka ajattelevat Jumalan kirjoittaneen Raamatun?) saisivat kannatusta. Olisi niitä, jotka ajattelevat Jumalan ”sanelleen” Raamatun tekstit sanasta sanaan, Pyhän hengen kautta. Inhimillinen ihminen ei ole päässyt väliin kuin kirjuriksi. Näin ollen Raamatun jokainen sana todellakin on yksiselitteisen totta. Maapallo on kuutisen tuhatta vuotta vanha, eikä nainen saa opettaa seurakuntaa edes kuuden tuhannen vuoden päästä. (Paitsi jostain Raamatusta löytymättömästä syystä pyhäkoulussa.) Tätä näkemystä on tullut tavaksi nimittää sanainspiraatio-opiksi.

Post-it-koulukunnan porukka taas ajattelisi – Lutherin jalanjälkiä seuraten – että Raamattu toki sisältää asiat, jotka Jumala halusi ihmiskunnalle viestiä, mutta ihmiset muotoilivat kokonaisuuden inhimilliseen tyyliinsä (asiainspiraatio). Inhimillisyys merkitsee muun muassa alttiutta virheille asioissa, jotka eivät edusta Raamatun ydinsanomaa. Sellaisiksi voisi kai luonnehtia niin maapallon ikää kuin konkreettisia ohjeita seurakuntaelämän järjestämisestäkin. Niillä ei kokonaisuuden kannalta ole sittenkään suurta merkitystä.

Niitäkin olisi, jotka ajattelevat sihteerin panoksen varsin suureksi. Heille Raamattu on kuin Jeesus; sata prosenttisesti jumalallinen, sata prosenttisesti inhimillinen. Inhimillinen puoli teki kirjoitustyötään inhimillisesti, mikä ilmenee esimerkiksi kykenemättömyytenä irrottautua ajasta ja paikasta. Raamattu heijastelee siksi kirjoittajiensa maailmankuvaa sekä kulttuuria, jossa he elivät. Jumala kuitenkin hyväksyi Raamatun tekstit sanakseen, inhimillisyyksineen päivineen. Tähän perustuu sen sata prosenttinen jumalallisuus. Epätäydellisenäkin se välittää täydellisesti maailmankuvaan, aikaan ja paikkaan sitomattoman viestinsä armosta ja pelastuksesta, toivosta ja rakkaudesta.

Vielä olisi niitäkin, jotka kyseenalaistavat koko asetelman sanoen, ettei toimitusjohtajaa mahdollisesti edes ole. Ei ainakaan persoonallisessa mielessä. Sihteeri kirjoittaa lähinnä itsestään, omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan ilojen, surujen ja pyhyyden äärellä. Ja onhan sekin hurjan arvokasta, eikö.

Enpä tiedä. Sen tiedän, että mikäli viimeisenä mainitun koulukunnan edustaja haluaa kutsua itseään kristityksi, hän kutsunee itseään hiljattain edesmenneen eksegeetti Heikki Räisäsen tavoin nimenomaan kulttuurikristityksi. Kulttuurikristitylle kristinuskon arvo on siinä, että se yhdistää ihmisiä suurien tarinoiden ja pyhyyden kokemuksen ääreen tarjoten samalla yhteisen arvopohjan. Mutta kun ihminen koputtaa viimeisenä päivänään toimitusjohtajan ovella, ketään ei ole avaamassa.

Mihin koulukuntaan sitä itse ilmoittautuisi? Ääripäitä vältän. Kulttuurikristillisyys ei anna syntejäni anteeksi, mutta en ymmärrä sitäkään, miksi Jumala olisi halunnut kertoa minulle vaikkapa juuri maailman iän. Humanistishenkisenä koen maan iäksi lähinnä syntymästäni kuluneen ajan. Tämä ei vie arvoa luomiskertomuksilta. Vakuutan iloitsevani päivittäin siitä, että niiden perusteella katson Jumalan halunneen tämän 31 ja puoli-vuotiaan maan olemassa olevaksi ja lahjoittaneen sille mittaamattoman arvon. Lisäksi hän on antanut toisaalla Raamatussa paljon hyviä neuvoja siitä, kuinka tulla toimeen maansa kanssa. Se on totta vie täynnä pimeyttä, pelkoa ja luovuttamista, mutta etsii varjoissaan valoa, rohkeutta ja toivoa. Etsinnöissä Raamatusta on ollut hurjasti apua. Suurkiitos!

Jumalan ja ihmiskunnan välisen viestinnän kannalta merkittävintä lienee kuitenkin, että toimitusjohtaja on paitsi viestijä, myös viesti. Hän ei ainoastaan kirjoittanut tai allekirjoittanut kirjettä. Hän on kirje. Toimitusjohtaja avasi huoneensa oven ja lähti tapaamaan asiakastaan. Hän ratkaisi tämän pieniä ja suuria ongelmia puhuen samalla toivon sanoja. Kaikki kääntyy paremmaksi, saat nähdä.

Sitten hän käänsi kaiken paremmaksi kärsimällä niin syvästi, että hetken luultiin toimitusjohtajan huoneen nyt todellakin jääneen pysyvästi tyhjäksi. Mutta tyhjäksi jäikin hauta.

Sittemmin monet ovat oveen koputtaneet. Ja heille on avattu. Koputtaja kohtaa tuolloin sanojen sijasta persoonan. Ratkaisevaa ei silloin ole usko Raamatun joka ikiseen sanaan Jumalan sanana, vaan usko tuohon yhteen Sanaan Jumalana.

Mutta sanojakin tarvitaan. Niiden tehtävä on tutustuttaa meidät Sanaan.

Maija Latvala

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin
Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin Olin todella väsynyt. Väsynyt ja uupumuksen masentama. Ahdisti, kun en ehtinyt [Read More]

K-O-R-O-N-A
K-O-R-O-N-A

Kas, Kiinassa tapahtuu kummia, miljoonakaupungit ovat hiljenneet, kadut kolkon tyhjiä. Muttei se meitä koske. Mitäs [Read More]

Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta
Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta

Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä [Read More]

Kiittäkää joka tilassa
Kiittäkää joka tilassa

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset [Read More]

Yhteen hiileen
Yhteen hiileen

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan [Read More]

Archives