Suomen Baptistikirkko verkossa
sunnuntai 25. lokakuuta 2020 12:34

Se pieni uskon siemen

Liisa Rajala

Pieni tyttö istumassa isoisän sylissä, joka lukee hänelle kirjaa. Tyttö istuu ihan hiljaa ja kuuntelee. Se kirja on Raamattu.

Minulle on kerrottu, että aina vieraillessamme äitini vanhempien luona Keski-Suomessa juoksin heti papan luo ja pyysin häntä lukemaan minulle taas sitä ”mukavaa kirjaa” eli siis Raamattua. Siellä ovat inhimillisesti katsoen uskoontuloni juuret, niin ymmärrän. Siellä pieneen sydämeeni istutettiin pieni uskon siemen, hapuileva kaipuu Jumalan puoleen.

Kotona minulle ei Raamatusta luettu eikä puhuttu. Ja tuo pappa kuoli, kun olin vielä aika pieni. Asuimme Ristimäessä, joka nimestään huolimatta RISTIÄ tunnustanut. Lähes kaikki perheet kuuluivat äärivasemmistolaiseen puolueeseen, joka määritteli elämää: mikä oli sopivaa ja mikä ei. Joka vappu mekin marssimme punalippujen hulmutessa. Oltiin porukalla laulamassa Internationalia ja luomassa parempaa maailmaa. Sain kuulla olevani työläisperheen tyttö ja ajattelin sen olevan jonkinlainen kunnia-asema. Oli paljon asioita, jotka eivät olleet sopivia työläisperheen tytölle, mm. Partio, joka oli tarkoitettu herrojen penskoille. Mutta puolueen kerhoon sain mennä, ja niiltä ajoilta minulla on muistona tekemäni puumosaiikkitaulu, jolla voitin Henkisten kykyjen sarjan ja josta aikoinaan olin hyvin ylpeä. Yllätys, yllätys, aiheena on ”kaksi kalaa”.

Oli asioita, jotka saivat minut ”puhelemaan” Jumalalle. Isälläni oli raskas metallimiehen työ, ja arki purkautui hänellä yleensä rankkaan juomiseen viikonloppuisin. Pyysin Jumalalta apua, jotta me perheenä jotenkin näistä viikonlopuista selviäisimme hengissä. Sunnuntaisin livahdin salaa yläkertaan isän vanhempien luo, jotka kuuntelivat aina jumalanpalveluksen. Vaikka he elivät muuten hyvin yksinkertaista elämää, sunnuntai oli heille erityinen päivä. Pappakin puki ylleen joko valkoisen tai vaaleansinisen kauluspaidan, joka sitten taas viikattiin huolellisesti takaisin laatikkoon odottamaan seuraavaa sunnuntaita. Tunnelma oli jotenkin harras ja pyhä, vaikka pappa aina nukahtikin kiikkustuoliin kesken saarnan.

Kansakouluopettajani suostuttelun tuloksena isäni salli minun mennä oppikouluun – ”herrojen kouluun”. Hänen mielestään minun ei kuitenkaan olisi pitänyt osallistua uskonnonopetukseen. Sanoin silloin sisukkaasti, etten menisi sitten koko kouluun ollenkaan. Pääsin uskontotunneille, ja uskonnonopettajani olikin aivan ihan ihminen. Osasin aina uskonnon läksyt ulkoa, ja isän harmiksi uskontonumero todistuksessa oli aina huipputasoa. Valitettavasti lukion uskonnonopettaja ei ollut yhtä mukava. Kun luettiin pakanakansoista, hän mainitsi minut ja ystäväni Irman elävinä esimerkkeinä tällaisista pakanoista, koska emme kuuluneet kirkkoon. Tunsin meidän tuleen heitetyiksi ikään kuin ”leirin ulkopuolelle”. Ajattelin, että jos uskonto on noin ahdasmielistä ja rajoittunutta, ehkä on parasta ottaa siitä vähän etäisyyttä.

Tätä seurasivat muutenkin kapinalliset nuoruusvuodet. Olin kaikkea normaalia ja tavallista vastaan. Seurani oli varsin epämääräistä sakkia, monella oli vankilatausta ja hurjat elämänkokemukset. Olin jotenkin hukassa itseltäni ja muilta. Välillä kuljeskelin hautausmailla miettien elämän tarkoitusta, välillä olin lähdössä hippitytöksi USA:han. Ajattelin jättää koulun kesken, eikä mikään tulevaisuuden ammatti kiinnostanut. Tai oli sentään yksi: olisin halunnut eläintenkesyttäjäksi, mielellään suoraan Moskovan suursirkukseen. Ei ihme, että vanhemmat olivat ihmeissään kanssani.

Edessä olivat ylioppilaskirjoitukset ja koska motivaatio oli ollut jo kauan hukassa, ajattelin, etten mitenkään selviä niistä. Jostain Jumala muistui mieleeni, ja pyysin apua Häneltä. Ihmeeksi itselleni ja muille selvisin kirjoituksista, vieläpä varsin hyvillä arvosanoilla. Salaa sydämessäni tiesin, että se oli Jumalan työ, ja ymmärsin kiittää Häntä.

Tässä vaiheessa olin pettynyt nk. Ystäviini. Niinpä päätin pyytää Jumalalta TODELLISTA ystävää, mikäli sellaista ystävyyttä olisi olemassa. – En koskaan ollut epäillyt, etteikö Jumalaa olisi olemassa. Ihmettelin aina, eivätkö ne puolueessa tajua, että totta kai Jumalan ON.

Aloittaessani yliopisto-opintoja tapasinkin sitten siellä Jumalan minulle valitseman ystävän. Tuo ystävä oli (tietysti) uskossa, ja varsin pian uskonasiat tulivatkin meillä puheeksi. Kaikki oli minusta tosi mielenkiintoista. Mutta jossain vaiheessa käsitin Jumalan olevan jotain äärettömän pyhää, ikään kuin miljoonien valovuosien päässä minusta. Se vanha ulkopuolisuuden tunne valtasi minut taas.

Sain kuitenkin kuulla Jeesuksen, Jumalan Pojan, tulleen maailmaan juuri siksi, että me voisimme Hänessä löytää yhteyden Jumalan kanssa. Yksinkertaisessa rukouksessa otin Jeesuksen Vapahtajaksi sydämeeni, sain syntini anteeksi, enkä ollut enää ulkopuolinen.

Niin olin tullut uskoon. Vanhempani olivat tietysti ihmeissään, ”taas yksi hullutus lisää”, mutta toivoivat sen menevän nopeasti ohi.

Mutta ei se ole mennyt ohi. Tässä olen, edelleen uskossa. Olen kiitollinen Jeesukselle huolenpidosta ja kiitollinen myös tästä seurakuntaperheestä, johon minut on johdatettu ja jossa saan turvallisesti kasvaa.

Moni kohta Raamatusta on tullut tärkeäksi ja rakkaaksi. Tässä yksi rakkaimmista:

”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö.”
Joh. 14:27.

Vielä tänäänkin Jeesus haluaa tyynnyttää sydämemme myrskyt ja antaa tilalle yli ymmärryksen käyvän rauhan.

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin
Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin Olin todella väsynyt. Väsynyt ja uupumuksen masentama. Ahdisti, kun en ehtinyt [Read More]

K-O-R-O-N-A
K-O-R-O-N-A

Kas, Kiinassa tapahtuu kummia, miljoonakaupungit ovat hiljenneet, kadut kolkon tyhjiä. Muttei se meitä koske. Mitäs [Read More]

Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta
Ajatuksia kodista ja muuttumattomuudesta

Pysyvyys on jotain sellaista, mikä ei muutu. Viime viikkojen ajan olen pohtinut pysyvyyttä ja sen merkitystä [Read More]

Kiittäkää joka tilassa
Kiittäkää joka tilassa

”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset [Read More]

Yhteen hiileen
Yhteen hiileen

”Kaksi vankia katseli ulos sellinsä ikkunasta yön pimeinä tunteina. Toinen vangeista näki ankean vankilan pihan [Read More]

Archives