Suomen Baptistikirkko verkossa
torstai 29. lokakuuta 2020 07:50

Terveisiä Englannista

Jari Portaankorva

Aika on kulunut nopeasti opintovapaalla ja ensimmäinen lukukausi on jo kohta ohi. Aloitan kertomalla säästä, joka on Englannissa aina puheenaihe numero yksi, koska se muuttuu jatkuvasti. Aamuisin voi sataa kaatamalla ja iltapäivällä on kaunis lämmin auringonpaiste. Sää on Oxfordissa tammikuussa ja helmikuussa hyvin lämmin Pohjoismaihin verrattuna, keskimäärin lähellä +10 C. Ihmiset ovat vähemmän kylmänarkoja kuin Suomessa ja usein näkee shortseihin ja t-paitaan pukeutuneita kävelijöitä ja lenkkeilijöitä.

Tutoriaaleja

Opiskelen Regent’s Park Collegessa kaksi lukukautta ja kirjoitan tutorini ohjaamana 4 esseetä lukukaudessa. Tutor-opetus tarkoittaa sitä, että jokaisella oppilaalla on henkilökohtainen opettaja, joka ohjaa opetusta ja muutenkin huolehtii oppilaasta. Opiskelu on mielenkiintoista, mutta samalla aika painostavaa, koska koko ajan on tuotettava uutta tekstiä. Olen opiskellut Martin Whittinghamin johdolla Koraania, Islamin uskon perusteita ja kuinka muslimit suhtautuvat väkivaltaan ja sovintoon. Ensimmäinen tehtäväni oli hankkia Koraanin uusin englanninkielinen painos ja kunnolla perehtyä tekstiin.

Martin Whittingham on Islam- tutkimuskeskuksen johtaja. Laitoksen tavoitteena on rakentaa hyviä suhteita muslimitutkijoiden kanssa, elää Jeesuksen esimerkin mukaan ja kertoa evankeliumi muslimeille. Joka viikko keskuksessa on seminaari, jossa tutkijat kertovat omasta tutkimusaiheestaan ja paikalla on kristittyjä ja muslimeita. Englanti on monikulttuurinen maa, jossa on ollut jo 300 vuotta uskonnonvapaus – Suomessa monikulttuurisuutta vasta opetellaan, kuten tulevista vaaleista näkyy.

Elämää collegessa

Englannin baptistit aloittivat 1700-luvun lopulla Lontoossa oman työntekijäkoulutuksen. Ensimmäinen koulurakennus hankittiin Lontoon Regent’s Parkista 1852 ja se toimi Lontoon yliopiston yhteydessä ja koulutti myös lakimiehiä. Baptistit kiinnostuivat 1900-luvun alussa koulutuksen siirtämisestä Oxfordiin ja tutor-opetukseen, koska muutkin vapaakristilliset liikkeet olivat perustaneet sinne omat collegensa.

College halusi säilyttää lontoolaisen nimensä Regent’s Park College ja siirtyi 80 vuotta sitten Oxfordiin ja järjestäytyi viralliseksi osaksi yliopistoa. Oppilaitos on baptistien, mutta opettajakuntaan kuuluu opettajia myös muista tunnustuskunnista. Oppilaitoksen hyvästä maineesta kertoo se, että kun katolinen Greyfriars lopetti toimintansa vuonna 2003, kaikki sen 30 oppilasta siirtyivät Regent’s Parkiin. Collegessa voi opiskella tutkinnon teologiasta, kirjallisuudesta, oikeustieteestä, englanninkielestä ja kauppatieteestä.

Pastorikoulu

Collegen tärkein toimintamuoto on pastoreiden koulutus. Joka viikko eri puolilta Englantia saapuu maanantaisin opiskelijoita päiväksi opetukseen, joka kestää aamusta ilta klo 18 saakka. Työntekijäkoulutuksessa opiskelijat työskentelevät viikon omissa seurakunnissaan. Seurakunta maksaa heidän opintonsa ja tarjoaa ilmaisen asunnon, mutta harvoin palkkaa.  Ewan King (entinen helsinkiläinen) asuu perheineen Lontoossa ja opiskelee myös seurakuntatyötä varten Oxfordissa.

Suuri osa pastoriopiskelijoita on yli 40-vuotiaita, jotka ovat aloittamassa elämässään uutta uraa seurakuntatyössä. Uusi ura seurakuntatyössä ja yli 40-vuotiaat opiskelijat on ollut selvä trendi eri puolilla maailmaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pastoriksi opiskelevat tekevät ammatillisia opintoja, eivätkä yleensä suorita arvosanaa. Ewan on harvoja poikkeuksia ja hän lukee myös maisteriksi. Kolmen vuoden koulutuksen jälkeen opiskelijat saavat vihkimyksen pastoriksi.

Vanhoja traditioita

Collegessa on oma kappeli, jossa pidetään päivittäin hartauksia opiskelijapastorin johdolla. Jokaisen viikon perjantaina on jumalanpalvelus, jonka jälkeen tarjoillaan muodollinen “formal hall” -illallinen, jonne pukeudutaan hyvin ja kaikilla on päällä musta viitta. Ruokailun aloittaminen ja lopettaminen tapahtuu tarkassa järjestyksessä rehtorin johdolla. Salissa on hämyinen tunnelma, kun aterioidaan kynttilänvalossa. Nuoremmat opiskelijat ja vanhemmat opiskelijat istuvat omissa pöydissään ja tutoreilla on oma korkea pöytä ”high table” korokkeen päällä. Ruokasaliin saapumiseen ja poistumiseen ovat omat tiukat säännöksensä kumarruksineen. Ruokailun jälkeen jatko-opiskelijat saavat kutsun tulla kahville ja keskustelemaan tutoreiden huoneeseen (Senior Common Room). Sama rituaali toistuu joka viikko.

Koulun sisällä on oma järjestyksenä ja opintonsa aloittavat kuuluvat omaan oppilaskuntaansa ja heillä on omat yhteiset tilat (Junior Common Room), pastoriopiskelijoilla ja jatko-opiskelijoilla on myös oma huone (Middle Common Room). Koulussa on rento ja tuttavallinen ilmapiiri huolimatta vanhoista perinteistä joita vaalitaan. Kappelissa on ehtoollinen kerran kuussa ja keskiviikkoisin iltarukous ”benedicte”.

Ulkopuolisen silmin katoliset ja traditionaaliset vaikutteet ovat vahvasti näkyvillä kaikkialla kaupungin elämässä. Oxfordin keskusta on yhä ulkoisesti vanha keskiaikainen kaupunki. Se on kuitenkin paljon harmaampi, likaisempi ja hiljaisempi kuin mitä elokuvista ja television dekkarisarjoista voisi kuvitella.

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Seurakunnan sukupolvenvaihdos
Seurakunnan sukupolvenvaihdos

Tampereella koronakevät sulki seurakunnan ovien ohella kokonaisen aikakauden Viidellä vuosikymmenellä Tampereen [Read More]

“Parasta mitä voi tapahtua”
“Parasta mitä voi tapahtua”

Silmät loistavat. Ilo, rauha ja kiitollisuus huokuvat olemuksesta. Mauri Puttosen elämä on sananmukaisesti elävä [Read More]

Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän
Maria Rissanen eli pitkän, vaiheikkaan elämän

Vuonna 1916 syntyi Jäämeren rannalla tyttö, joka eli ensimmäiset vuotensa turvekammissa. Neljäntoista lapsen [Read More]

Taidetta rakkaudesta Luojan luomaan luontoon
Taidetta rakkaudesta Luojan luomaan luontoon

Flos momentum – Katselkaa kedon kukkia Pekka Anttilan viime marraskuussa järjestetty taidenäyttely [Read More]

“Tarve luoda uutta on pala Jumalaa meissä”
“Tarve luoda uutta on pala Jumalaa meissä”

Alussa oli sateenkaari Vaajakoskelainen Leea Patrikainen taitaa useamman taiteenlajin. Maalaustaide on ylitse muiden, [Read More]

Archives