Suomen Baptistikirkko verkossa
tiistai 14. heinäkuuta 2020 16:42

Jälleen Sierra Leonessa



Tuttuun asuntoonsa Sierra Leonessa jälleen asettuneen Railin nelikuukautinen työjakso on alkanut konferenssin ja suunnittelun merkeissä, mutta kouluvierailujakin on jo mahtunut ohjelmaan. Yksi niistä herätti erityistä huolta.

Railin nykyisen työjakson alkaessa tammikuun loppupuolella Sierra Leonen baptistiyhdyskunnan vuotuinen konferenssi oli alkamaisillaan. Railin kannalta harmillisesti konferenssissa oli tänä vuonna läsnä vain vähän koulujen henkilökuntaa ja virallisten kokousten kielenäkin käytettiin englannin sijasta krioa.

– Paras hetki oli se, kun annoimme palkintoja parhaille kouluille, rehtoreille ja oppilaille koetulosten perusteella. Olin saanut valmistaa siitä diaesittelyn. On minulla konferenssin aikana ollut muitakin hyviä ja tärkeitä kohtaamisia, kertoo Raili matkakirjeessään.

Raili tapasi konferenssissa muun muassa ammattikoulun rehtorin, jonka kanssa ryhtyi suunnittelemaan välittömästi työpajapäivää helmikuulle.

– Opetan opiskelijoille ystäväni Soilen piirtämien vaatteiden ompelua. Jos hanke onnistuu, tuon tunikoita ja housuja kotiin myytäväksi, Raili vinkkaa.

Toiveissa on, että opetus synnyttäisi myös uusia liikeideoita ammattikoulussa opiskeleville tytöille.

Raili Huhtalan matkalaukussa oli tällä kertaa ystävän laatimia housujen, tunikoiden ja mekkojen kaavoja ammattikoulussa järjestettävää opetuspajaa varten. Kuvan mekko on ommeltu kyseisiä kaavoja hyödyntäen. Raili aikoo tuoda osan ammattikoulussa valmistuvista vaatteista Suomeen myytäväksi.

– Oli siellä yksi poikakin ja opettaja on mies. Koska opettaja eläköityy pian, nuorempi miesope on jo mukana kasvamassa.

Ammattikoulun työpajapäiväst voit lukea lisää täältä.

Opepajakokeilu

Konferenssin päätyttyä Raililla oli baptistikirkon toimiston henkilökunnan levätessä hyvää aikaa valmistella jo sovittuja opettajien koulutuspajoja.

– Läheisin työtoverini tulee olemaan saksalaisen Katrin Krusen seuraaja, Jinnah Kampbell, kolmekymppinen mies, joka aikoo avioitua huhtikuussa. Pääsenköhän ensimmäisiin häihin täällä!

Raili kertoo Jinnahin olevan entisen kirkkokunnan johtaja Salomon Kampbellin poika ja koulutettu mies. Jinnah ja Raili ovat päättäneet kokeilla alkuun opepajaa, jossa on useampia kouluttajia. Raili tulee kouluttamaan omat osuutensa ensimmäisessä pajassa muutamana iltapäivänä.

Huolia ja ilonaiheita Susan Mansissa

Nykyiselle Sierra Leonen hankkeelle ei ole ollut tarpeen määritellä varsinaista hankealuetta, joten tarkoitus on, että Raili liikkuisi myös alueilla, joissa aiempien hankkeiden yhteydessä ei olla toimittu. Hän käy kuitenkin katsomassa myös entisiä hankekouluja.

Konferenssi järjestettiin Lunsarin alueella, missä Raili ehti jo vierailla kaikkiaan kolmella koululla. Susan Mans -nimisellä koululla on kärsitty termiittien tuhoista. Yhden luokkahuoneen katto on jo syöty ja ongelma on siirtymässä toiseen luokkaan. Raili toivookin, että koulun kunnostustöihin löytyisi varoja, sillä ongelmat eivät johdu huolimattomuudesta. Koulun kiviportaat ovat myös jääneet rakennusvaiheessa syystä tai toisesta kokonaan rakentamatta, mikä on johtanut jo yhden pienen pojan jalan amputointiin. Kepeillä liikkuva poika on onneksi kuitenkin jatkanut koulunkäyntiään.

Toimintansa puolesta Susan Mans on hyvissä käsissä, sillä sen rehtori on sydämellinen ja työlleen äärimmäisen omistautunut mies. Myös koulun puutarha on suuri siunaus, sillä siellä kasvatetulla riisillä voidaan ruokkia oppilaat kahtena päivänä viikossa. Lisäksi riisiä riittää myös koulun opettajien avustamiseen.

Lisää Susan Mans -koulun haasteista ja ilonaiheista voit lukea suoraan täältä.

Raili Huhtala työskentelee Suomen baptistikirkon ja Euroopan baptistien kansainvälisen lähetysliiton (EBMI) koulutukseen keskittyvän kehitysyhteistyö- ja lähetyshankkeen vapaaehtoistyöntekijänä. Railin kenttäkuulumisia voit seurata blogissa osoitteessa: sierraleonesta.travel.blog



Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Raili Huhtala palannut Suomeen
Raili Huhtala palannut Suomeen

Raili Huhtala palasi maanantaina Sierra Leonesta Suomeen ulkoministeriön järjestämällä evakuointilennolla. Suomen [Read More]

Toistaiseksi Raili Huhtalan työ jatkuu Sierra Leonessa
Toistaiseksi Raili Huhtalan työ jatkuu Sierra Leonessa

Työjaksolla Sierra Leonessa parhaillaan oleva Suomen baptistikirkon ja Euroopan baptistien lähetysliiton lähetti [Read More]

Sierra Leonen hanke 2020
Sierra Leonen hanke 2020

SIERRA LEONEN KOULUTYÖN TULOKSIA Onnistuneet kouluprojektit vuosina 2002-2018 Olemme tukeneet Sierra Leonen [Read More]

Uskovien määrä kasvaa Turkissa
Uskovien määrä kasvaa Turkissa

Turkki on yksi kristinuskon kehdoista; Paavali teki lähetysmatkoja alueelle, jossa myös Ilmestyskirjan seitsemän [Read More]

Archives