Suomen Baptistikirkko verkossa
keskiviikkko 25. marraskuuta 2020 23:46

GALILEAN PROFEETTA

Jari+Mai-BrittJari Portaankorva (puhe kesäkonferenssissa 2016)

Jeesus aloitti julkisen toimintansa Galileassa. Fariseukset yrittelivät estellä häntä sanoen, ettei Galileasta tule profeettaa. He unohtivat kuitenkin Joonan, Galilean profeetan, joka oli esikuva Kristuksesta.

Juutalaiset viettävät suurta sovintopäivää Jom Kippuria kerran vuodessa ja aloittavat sen lukemalla Joonan kirjan. Joona on kuvaus hengellisestä matkasta. Sanoman ydin on, ettei kukaan ole niin kaukana, etteikö Jumala voisi häntä saavuttaa ja löytää. Jumala on lähellä kun olemme yksin, ahdistuneina ja hylättyinä. Saatamme myös olla kuin Joona. Juoksemme pakoon, meidät nielaistaan ja sitten syljetään ulos.

Joona pakeni Jumalan antamaa tehtävää

Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: ’Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä’” (Joona 1:1-3). Joona ei mennyt, vaan päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse, päinvastaiseen suuntaa, Espanjaan.

Ninive oli assyrialaisten pääkaupunki. Joona oli mahdollisesti todistamassa, kun syyrialaiset valloittivat Pohjois-Israelin, surmasivat lähes 90 prosenttia juutalaisista ja veivät loput vankeuteen. Se oli suurin juutalaisten joukkotuho ennen natsien holokaustia. Niniveläiset olivat tunnettuja epäjumalanpalveluksestaan. Kukaan ei halunnut olla profeettana heidän keskellään. Joona ei halunnut kertoa sovinnosta syyrialaisille ja pakeni. Hän matkusti Tel Avivin Jaffaan ja etsi ensimmäisen laivan paetakseen pois Jumalan kasvojen edestä. Jumala lähetti hänen peräänsä myrskyn. Merimiehet itkivät ja huusivat ja rukoilivat peloissaan. He jopa heittivät mereen tavaroita.

Sitten he löysivät laivan ruumasta oudon, sikeässä unessa nukkuvan miehen. Hän oli profeetta Joona. He sanoivat hänelle: ”Sinäkö vain nukut! Nouse ylös ja huuda avuksi jumalaasi! Ehkä sinun jumalasi huomaa meidät, niin ettemme huku” (Joona 1:6). Merimiehet päättivät heittää arpaa, saadakseen tietää, kuka oli syypää myrskyyn. Arpa osui Joonaan, joka kertoi heille: ”Minä olen heprealainen ja palvelen Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt sekä meren että maan. Olen lähtenyt pakoon Jumalaani” (Joona 1:9).

Miehet olivat kauhun vallassa: ”Mitä sinä oletkaan tehnyt! — Mitä meidän pitäisi tehdä sinulle, että meri tyyntyisi?” Joona vastasi: ”Heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Minä olen varma, että tämä hirveä myrsky on minun syytäni” (Joona 1:10-12). He tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen.

Joona rukoilee kalan vatsassa

Herran käskystä suuri kala nielaisi Joonan. Välimeri oli siihen aikaa tunnettu suurista kaloistaan ja merihirviöistään, joita kutsuttiin Dagoniksi ja Poseidoniksi. Joona oli sitten kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Siellä hän rukoili Herraa, Jumalaansa:

”Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen,  ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni. Minä ajattelin: ’Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti.’ Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni. Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat    takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta” (Joona 2:2-7).

Kuoliko Joona kuoli kalan vatsaan? Teksti käyttää tässä kohdassa sanaa Sheol, helvetti (tuonela). Jeesus otti tottelemattoman profeetan esikuvaksi kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Tämä paha ja Jumalasta luopunut sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä” (Matt. 12:39-40). Joona huusi avuksi Herraa kalan vatsassa! Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle.

Ninive tekee parannuksen ja kääntyy

Jumala kutsui Joonaa uudestaan: ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.” Tällä kertaa Joona totteli ja meni Niniveen. Se oli suuri kaupunki. Hän saarnasi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Kaupungin asukkaat tekivät parannuksen, he uskoivat Jumalaan. Kun Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään, hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata heitä.

Joonan pettymys

Joona katkeroitui ja suuttui. ”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut” (Joona 4:2).

Tämän jälkeen Joona kiipesi ylös vuorelle odottamaan, että näkisi Jumalan tuomitsevan Niniven. Mutta kun niin ei tapahtunut, hän ei hyväksynyt sitä. ”Ota nyt, Herra, minun henkeni” (Joona 4:3a). Kuuma helle ahdisti häntä, ja huolimatta Jumalan huolenpidosta hän oli epätoivoinen: ”Parempi minun on kuolla kuin elää” (Joona 4:3b).

Miksi Joona oli niin poissa tolaltaan? Joku on verrannut Joonan tehtävää juutalaiseen mieheen New Yorkissa, josta kerrotaan, että häntä pyydettiin matkustamaan 1930-luvun lopussa keskitysleirien Saksaan kertomaan Hitlerille, että Jumala rakastaa tätä ja antaa anteeksi kun hän tekee ensin parannuksen. Pyynnön kuultuaan mies olisikin suunnistanut Euroopan sijasta kohti itää ja Aasiaa.

Joonan kirjan opetus

Lyhyt Joonan kirja kysyy meiltä: Voiko Jumala antaa anteeksi ihmisille riippumatta siitä, ansaitsevatko he meidän mielestämme anteeksiantamusta? Entä pitääkö minun antaa anteeksi lähimmäiselle, joka ei osoita katumusta, vaikka olisi rikkonut minua vastaan? Miten suhtaudun ystävään, joka petti luottamuksen?

Vanhassa testamentissa rukoiltiin, että Jumala kostaisi vihollisille. Siellä iloittiin kun nähtiin vihollisen horjuvan. Miten me suhtaudumme, kun meidän vihaamallamme ja inhoamallamme ihmisellä on vaikeuksia? Eiköhän meille tuo sittenkin eniten lohtua kyynisyys, vahingonilo, ironia tai sarkasmi. On sanottu, että vahingonilo on aidoin ja puhtain ilo. Kuitenkin, vahingonilon pohjalla on usein vain katkeruus.

Vihollisen rakastaminen

Kun Nelson Mandela käveli pois vankilasta 27 vuoden jälkeen, hän jätti vihan ja katkeruuden vankilaan. Hän päätti, ettei vihaisi entisiä vihollisiaan. Hän ymmärsi, että heidän kohtaamisensa lähimmäisinä johtaisi paljon parempaan tulokseen. Syntyi suuri sovintoprosessi, ei sisällissota. Anteeksianto on yhtä tärkeä periaate kuin synnin tunnustaminen. Jeesus rukoili ristillä vihamiestensä puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi” (Luuk. 23:34). Jeesus antoi meille esikuvan siitä, että me emme saa kantaa kaunaa, vaan meidän tulee aina antaa anteeksi. Anteeksiantaminen tarkoittaa, että uhri ei käytä oikeuttaan maksaa syylliselle samalla mitalla takaisin. Tämän oikeuden menetys kuitenkin vapauttaa meidät.

Kerrotaan sotavangeista, jotka olivat kokeneet kidutusta sodan aikana ja kantoivat yhä rauhan tultua kaunaa vangitsijoitaan kohtaan. Vaikka sota oli jo päättynyt, he olivat vuosia myöhemmin yhä vankeja, koska eivät pystyneet antamaan anteeksi. Jos me emme anna anteeksi niille, jotka ovat tehneet meitä kohtaan väärin, niin me kannamme yhä itsessämme kaunan märkivää haavaa, joka jatkuvasti myrkyttää elämäämme. Anteeksiannon kautta pääsemme vapaaksi niistä ihmisistä, jotka ovat tehneet meille pahaa.

Jeesus opetti meitä rukoilemaan: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”(Luuk. 11:4).

Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona vastasi: ’Kyllä on, tahtoisin kuolla.’ Herra sanoi: ’Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä.’”

Joonan vastausta ei kerrota, teksti päättyy hiljaisuuteen. Jumala haluaa antaa anteeksi, haluammeko me armahtaa ja antaa anteeksi?

Lähteet:

Didier Pollefyt: The silence of Jonah and boundaries of forgiveness. Dialoging with Adele Reinhard. (2011)

Desmond Tutu: No future without forgiveness. (2000)

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Psalmit – ylistyksen, kuoleman ja armon lauluja
Psalmit – ylistyksen, kuoleman ja armon lauluja

Koronaepidemian aikana olen huomannut Raamatun antaman rohkaisun ja lohdutuksen olevan uudella tavalla tärkeää. Luin [Read More]

Pääsiäinen, uskomme sydän
Pääsiäinen, uskomme sydän

Paavali julisti ilosanomaa kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta siellä, missä toivon sanojen lisäksi [Read More]

Ristin ryöväri
Ristin ryöväri

Pääsiäiseen mahtuu monta tarinaa. Pelkästään ristin tapahtumiin sisältyy useita koskettavia yksityiskohtia. [Read More]

“Rohkaiskaa ja rakentakaa toinen toistanne”
“Rohkaiskaa ja rakentakaa toinen toistanne”

Paavali kantoi huolta ahdingon keskellä ja Jeesuksen paluun odotuksessa elävistä tessalonikalaisista Otsikon kehotus [Read More]

Ystävä rakastaa ainiaan
Ystävä rakastaa ainiaan

Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” Mutta millainen on [Read More]

Archives