Suomen Baptistikirkko verkossa
lauantai 08. elokuuta 2020 11:28

Mutta missä on Raamattu?

Maija Latvala Maija Latvala

Ristin Voitto kertoi hiljattain (43/2016) Carl-Erik Sahlbergista, ruotsalaispapista, joka palasi lähetystyöstä Ruotsiin vuonna 1989. Tukholman ydinkeskustassa toimineeseen Santa Claran seurakuntaan palkattuna hän ajatteli saarnaavansa suurille joukoille. Suuren joukon luvuksi paljastui kolme. Se masensi, mutta Sahlberg näki tilanteen hyvänä puolena, ettei menetettävää ollut. Hän saattoi tehdä mitä hyvänsä.

Tästä alkoi Santa Claran ihme. Ei tosin sellainen ihme, joka tapahtuu yhdessä yössä vaivaa näkemättä. Kaikki lähti siitä, että sairas- ja kotikäynteihin keskittyvä diakonia vaihtui etsivään diakoniaan. Se tarkoitti narkomaanien, alkoholistien, kodittomien, prostituoitujen, psyykkisesti sairaiden ja maahanmuuttajien kohtaamista siellä, missä he ovat. Alkuun oli hiljaista, sitten mukaan toimintaan tuli joitakin kymmeniä ihmisiä. Nykyisellään kirkko täytyy sunnuntaisin. Osallistujia on kaikilta yhteiskunnan portailta, kymmeniltä kielialueilta.

Ei yllättäne, että Sahlberg on pohtinut, mitkä ovat ne tekijät, jotka tukevat seurakunnan kasvua. Hän tutustui kristillisen lähetystyön laajenemiskausiin pyrkien hahmottamaan niitä yhdistäviä tekijöitä. Lopulta Sahlberg löysi – suureksi tyydytyksekseen – yhdeksän seurakunnan kasvutekijää vain huomatakseen, että eräs kirkkohistorioitsija oli löytänyt ne jo paljon aiemmin. Oleellista ei kuitenkaan ole, kuka löydön teki, vaan se, ettei seurakunnan kasvu ole sellaista Jumalan sallimusta, johon voidaan vaikuttaa vain toivoen ja rukoillen. Sahlbergin löytämät tekijät ovat nimittäin avoimuus kaikille ihmisille, hädänalaisten auttaminen, rakkaudellinen yhteys, Kristus-keskeisyys, pyhityselämä, valmius kärsiä, rukous, vastuun antaminen maallikoille ja avoimuus Pyhälle Hengelle.

Kristus-keskeisyys hahmottuu nopeasti muita kasvavan seurakunnan piirteitä kannattelevaksi. Jos seurakunta pitää Jeesusta esikuvanaan, se ei voi kuin olla avoin kaikille ja auttaa apua tarvitsevia. Niin Jeesus teki. Jeesus-keskeinen seurakunta kasvaa keskinäisessä rakkaudessa ja keskinäiseen rakkauteen, sillä juuri rakkaus määritti Jeesuksen asennetta kohtaamiinsa ihmisiin. Pyhityselämäkin on pitkälti rakkaudessa kilvoittelua.

Edelleen, jos seurakunnan esikuva on Kristus, sen on oltava valmis kärsimään. Jos se haluaa vaalia tasapainoista yhteyttä Päähänsä, se on väistämättä rukoileva seurakunta. Kuten Jeesus, se myös kykenee myös antamaan vastuuta ilman vaatimuksia titteleistä ja tutkinnoista. Jeesuksen ensimmäiset työtoverit olivat köyhiä kalastajia. Kristus-keskeisen seurakunnan on oltava niin ikään avoin Pyhälle Hengelle; Henki kirkastaa Kristuksen seurakunnalleen ja antaa sille voimaa kasvaa rakkauden edellyttämissä teoissa.

Näin reformaation juhlavuonna Sahlbergin listasta tuntuu puuttuvan jotakin. Missä Raamattu, se, jonka auktoriteetille Luther henkensä kaupalla alisti kirkon opin ja elämän? Eikö kasvava seurakunta ole Raamattua lukeva, sitä opettava ja siitä oppiva? Juuri juhlimme jouluna sitä, että Jumala antoi meille Jeesuksen. Mutta Raamattu – sekin Jumalan lahja – on tuonut hänet kaikkien meidän luo, joilla ei ole mahdollisuutta tavata Jeesusta kasvokkain.

Ilman Raamattua meillä ei olisi tietoa siitä, millaisen esimerkin Jeesus meille antaa tai siitä, mitä hän opettaa rakkaudesta ja sen mukaisesta elämästä. Emme tietäisi sitäkään, että hän valitsi kärsiä toisten edestä. Raamattu on kuitenkin enemmän kuin raportti Jeesuksen syntymästä, elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta: Raamattu paljastaa meille niiden merkityksen suhteessa itseemme. Ilman Raamattua meillä ei olisi Jeesusta Kristuksena. Meillä ei olisi Jeesusta, jota lähestyä rukouksessa tänään, koska hän elää edelleen, meidän suureksi eduksemme. Meillä ei olisi tehtävääkään, sitä johon vastuuttaa jokaista.

Eikö? Eikö Pyhä Henki muka voi puhua meille suoraan Kristuksesta? Eikö se voi opettaa ja vastuuttaa meitä ilman Raamattuakin? Jos vastaus näihin kysymyksiin on myöntävä, päädytään pian vastaavanlaisiin ongelmiin kuin ne, joihin liittyen Luther muotoili protestinsa. Keskiajan katolisessa kirkossa oli viety piinallisen pitkälle ajatus ilmoituksesta, jota kirkko vastaanottaa opetusvirkansa kautta. Siitä muodostuu kirkon Traditio, isolla T:llä. Raamattukin jäsentyy osaksi Traditiota.

1500-luvulla oltiin pisteessä, jossa Kristuksen ja pyhimysten hyvien tekojen varastosta uskottiin olevan ostettavissa jokunen ylijäämäteko omaa tai läheisen kiirastuliaikaa lyhentämään. Kyseessä ei ollut ainoastaan oppi, jonka mikään osatekijä ei ole suhteessa Raamattuun, vaan lisäksi ihmisiä varallisuuden perusteella eriarvoiseen asemaan Jumalan edessä asettava järjestelmä. Ei ihme, etteivät edes rivipapit juuri saaneet Uutta testamenttia avata. Se olisi saattanut herättää kiusallisia kysymyksiä, kuten lopulta herättikin.

Pyhä Henki ja Raamattu ovat keskinäisriippuvaisia. Jos Henki ei ohjaa Raamatun tulkintaa, päädytään pahimmillaan Koivuniemen kultin kaltaiseen ”raamatullisuuteen”. Raamatulla selitetään sairaalloinen laihdutus, korkeakoulutettujen alipalkkaus ja vaihtuvien kumppaneiden väliset suutelusessiot. Jos taas Raamattu työnnetään Pyhän Hengen tuomien suorien viestien ja vaikutusten tieltä syrjään, päädytään karismaattisen liikkeen ylilyönteihin, epäterveeseen eksorkismiin, rahastajapastoreihin tai profetioihin, joiden vääräksi osoittautumiseen ei palata, sillä uusia on jo kierroksessa.

Baptistina jään historiallisesti kahden tulen väliin. Toisella puolella kipunoi kiirastuli, jonka merkitys osana katolista oppia on toki vähentynyt. Katolisen kirkon käsityksissä on silti kauniin ja hyvän lisäksi edelleen paljon sellaista, jolle protestantti pyörittelee silmiä. Toinen tuli on Pyhän Hengen liekkiä vahvasti esillä pitävä monimuotoinen karismaattisuus, johon siihenkin liittyy paljon silmiä pyörityttävää, toki paljon hyvääkin.

Väliin jäävänä uskon, että Pyhän Hengen ensisijainen ja pääasiallinen toiminta ei ilmenee suorana ilmoituksena tai yliluonnollisina toimintoina tai tapahtumina. Pyhän Henki vaikuttaa perustavimmin hyödyntämällä täysimittaisesti meille jo lahjana annetun Raamatun ilmoituksen sekä meissä jo olevat voimavarat, lahjoja nekin. Tämän takana seison. Muuta en voi. En, vaikka ympäröivät tulet ovat kannattajamäärin mitaten monin verroin suositumpia kuin baptismi ja luterilaisuus yhteensä. Sahlbergin ja meidän muidenkin kannattaa muistaa, ettei kasvu ole itseisarvo. Totuus on.

Raamattu on todistus syvimmästä totuudesta, Jeesuksesta, joka tuli luoksemme, eli luonamme, kärsi vuoksemme ja voitti kuoleman voitoksemme. Rakastetaan Raamattua siksi entistä lujemmin näin reformaation juhlavuonna. Yksin Raamattu tuo keskellemme Pyhän Hengen kirkastaman Kristuksen, ja yksin Kristuksessa kaiken muun.

Maija Latvala

 

Leave a Comment

You must be logged in to post a comment.

Muita juttuja aiheesta

Pääsiäinen, uskomme sydän
Pääsiäinen, uskomme sydän

Paavali julisti ilosanomaa kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta siellä, missä toivon sanojen lisäksi [Read More]

Ristin ryöväri
Ristin ryöväri

Pääsiäiseen mahtuu monta tarinaa. Pelkästään ristin tapahtumiin sisältyy useita koskettavia yksityiskohtia. [Read More]

“Rohkaiskaa ja rakentakaa toinen toistanne”
“Rohkaiskaa ja rakentakaa toinen toistanne”

Paavali kantoi huolta ahdingon keskellä ja Jeesuksen paluun odotuksessa elävistä tessalonikalaisista Otsikon kehotus [Read More]

Ystävä rakastaa ainiaan
Ystävä rakastaa ainiaan

Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy varaksi hädässä.” Mutta millainen on [Read More]

Osallisuus seurakunnassa
Osallisuus seurakunnassa

Osallisuuden käsitettä käytetään paljon sosiaali- ja terveysalan julkaisuissa. Osallisuus voidaan nähdä [Read More]

Archives