Suomen Baptistikirkko verkossa
sunnuntai 28. marraskuuta 2021 22:04

Espoon kotikirkon jumalanpalveluksen keskeyttämistä selvitetään

Useissa medioissa on uutisoitu poliisin keskeyttäneen kahteen kertaan Espoon kotikirkko -seurakunnan Leppävaaran kaupunginosan Läkkitorilla vietetyn jumalanpalveluksen sunnuntaina 11.4. Kaksi seurakunnan vastuuhenkilöä otettiin tilanteessa kiinni epäiltynä niskoittelusta poliisia vastaan.

Espoon kotikirkko kuuluu itsenäisistä seurakunnista koostuvaan Suomen baptistikirkkoon, joka on yksi maamme vanhimmista virallisista uskonnollisista yhdyskunnista. Suomen baptistikirkon hallitus selvittää mahdollisimman pian, mitkä ovat olleet Espoon alueella 11.4. voimassa olevat seurakuntaa lain nojalla sitovat ohjeet. Lisäksi selvitetään, onko kyseisiä ohjeita tahattomasti rikottu. Selvitystyö tehdään tiiviissä dialogissa Espoon kotikirkon vastuunkantajien kanssa. Sen tuloksista tiedotetaan mahdollisimman pian.

Suomen baptistikirkko ei ole keskusjohtoinen organisaatio, mutta sen hallitus on ohjeistanut seurakuntia toimimaan koronatilanteessa vastuullisesti ja aluevirastojen ohjeistuksia noudattaen. Kirkkokunnan hallitus kehottaa seurakuntiaan noudattamaan mahdollisissa vastaavissa tilanteissa poliisin antamia ohjeita. Mikäli poliisin epäillään ylittäneen toimivaltuutensa, asiaa selvitetään jälkikäteen.

Maaliskuun 15. päivä sähköisenä sekä viikolla 12 paperisena ilmestyneessä Kodin Ystävä -lehdessä hallitus julkaisi seuraavan kehotuksen:

Uusi tartuntatautilaki astunut voimaan

Toimimme ohjeiden mukaisesti – toisiamme tukien ja arvostaen

Maamme uusi tartuntatautilaki astui voimaan maaliskuun 2021 alussa. Laki on aiempaa tiukempi. Alueellisen tautitilanteen niin vaatiessa kunta, kaupunki tai aluehallintovirasto voi nyt tehdä päätöksen, joka velvoittaa kaikkia toimijoita ryhtymään toimenpiteisiin lähikontaktien rajoittamiseksi asiakastiloissa ja muissa toimintaan osallistuville avoimissa tiloissa.

Tästä seuraa, että myös seurakunnilla on lainmukainen velvoite noudattaa viranomaisten antamia ohjeita. Uusi laki ei kuitenkaan anna viranomaisille oikeutta sulkea seurakuntien kokoontumistiloja, joita käytetään uskonnon harjoittamiseen.

Huolehditaan toisistamme ja rukoillaan maamme puolesta

Seurakuntien kokoontumiset – henkilömäärästä riippumatta – tulee toteuttaa siten, että osallistujien välinen lähikontakti voidaan välttää. Pidämme siis edelleenkin huolen toinen toisistamme huolehtimalla turvaväleistä, kasvomaskien käytöstä sekä käsi- ja yskimishygieniasta. Älä myöskään saavu kokoontumisiin sairaana. Mikäli olet karanteenissa, pysy kotona.

Koko Suomen kattava koronarokotusohjelma saadaan toivon mukaan päätökseen aikuisväestön osalta viimeistään kesäkuussa, minkä jälkeen odotamme seurakuntien toiminnan voivan palata lähemmäksi normaalia. Ennen sitä on hyvin tärkeää pitää yhteyttä seurakuntalaisten kesken sekä huolehtia omalta osalta, ettei levitä tautia ja myöskään koronavirusta, koronasairautta tai koronarokotetta koskevaa vääristelevää tietoa.

Elämme Suomessa nyt hyvin erityistä aikaa. Voimme kristittyinä olla siunauksena omalla paikallamme, kun rukoilemme maamme, kansamme ja kotipaikkakuntamme puolesta. Ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidän menestyksenne.” (Jer.29:7)

Jari Portaankorva, kirkkokunnanjohtaja

Suomen baptistikirkon hallitus

Muita juttuja aiheesta

Kiitospäivä 14.08. on peruuntunut

Kiitospäivä Lähdekorvessa on peruttu Pirkanmaan pahentuneen koronatilanteen tähden. [Read More]

Leirejä nuorille!
Leirejä nuorille!

Loppukesän aikana nuorille ja varhaisnuorille on tarjolla kaksikin eri leiriä. Niistä ensimmäisenä järjestetään [Read More]

Ilmoittaudu mukaan naistenleirille
Ilmoittaudu mukaan naistenleirille

Suomen baptistinaisten perinteinen leiri voidaan kahden vuoden tauon jälkeen jälleen järjestää 22.-25. [Read More]

Kesäjuhlalähetykset 18.-20.6. – tule mukaan tästä!
Kesäjuhlalähetykset 18.-20.6. – tule mukaan tästä!

Tervetuloa mukaan seuraamaan baptistikirkon kesäjuhlalähetyksiä. Perjantain 18.6. musiikki-iltaa pääset katsomaan [Read More]

Kesän tapahtumia
Kesän tapahtumia

Suomen baptistikirkko järjestää kesäkuun nettikesäjuhlien lisäksi kesän kuluessa myös naistenleirin, nuorten ja [Read More]

Archives